TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Liian kovaa . . . (SeinäKukkanen 2009-11-17 15:10)

Liian kovaa . . .tai liian kevyesti

Averell
2009-11-19 9:09

Minulla on viennistä ja sen vaivattomuudesta kahtalaisia kokemuksia. Hyviä ja huonoja. Puhun nyt omasta viennistäni Hyvin harvoin kun olen muiden vientiä päässyt kokeilemaan. Niitäkin kyllä on ollut.

Useinkaan en varsinkaan tuntemattomien kanssa pääse sellaisen viennin tunnelmaan kuin haluaisin. Melko nopeasti huomaan mitä voin viennissäni tehdä ja mitä en. Vientityylini on ilmeiseti sellainen hyvin "herkällä korvalla" kuuntelevaa ja kulloiseenkiin tilanteeseen ja vietävään sopeuttavaa. Vähän liiankin niin etten toisinaan pääse sinne suuntaankaan johon haluaisin. Jokin partnerissa vaan hannaa vastaan. Silti tämä saattaa ylistää jälkeenpäin kuinka hyvin tanssi oli sujunut vaikka itsellä se on saattanut olla melkoista puurtamista. Ilmeisesti vartalovientini on liian kevyttä tai jopa velttoa.

Toisaalta kun sitten pääsee viemään todella kevyesti seuraavaa, taitavaa tanssitettavaa, hän tuntuu jopa lukevan ajatuksianikin etukäteen. Se ei oikeastaan tunnu vienniltä ollenkaan. Omakin taitotaso tuntuu kohoavan pykälää korkeammalle. Tanssimme on kuin liitelyä lattiaa juuri koskettamatta ja olo on taivaallista. Halu keveyden tunteen aistimuksen ja tanssin nautinnon jakamisesta partnerinsa kanssa on suunnaton. Tätä varten olen täällä, nyt ja tanssin. Kyllä sitten jaksaa taas puurtaa pitempääkin.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu