TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Viennistä - kysymys (MLeena 2009-11-06 10:45)

Armeijan marssi

Kaks Vasenta Jalkaa
2009-11-16 23:39

Armeijan marssi (Entinen tahkojalka 2009-11-16 12:28)

"Mitä tulee nykyisin armeijan marssiin niin eipä näyttänyt hyvältä viime kesänä valaparaatin marssi, jotkut sanoivat että hävetti myöntää että kyseessä oli Suomen sotilaita (tai tulevia sellaisia). En tiedä tulkitsivatko he jokainen rytmiä oman mielensä mukaan."

Oheistan taas tämän ammattilaisten marssivideon, jossa marssiminen näyttää kovasti helpolta, mutta huomatkaa, joukko ei marssi "kuin tuhatjalkainen" vaan kuin yksi jalka. Yksittäinen sotilas ei marssi kuulemansa musiikin mukaan vaan seuraa samassa tahdissa koko joukkoansa. Pitkissä rivistöissä sellainen ikävännäköinen etu- ja takapään vaihesiirto tapahtuu, jos ei joukko marssi kuin yhtenä miehenä vaan kukin kuuntelee kaiuttimista tai soittokunnasta tulevaa pauketta eriaikaisesti paikkansa mukaan !

Tuollaisessa ammattilaisten paraatimarssissa on askelten kumu mieleenpainuva, kun tuhat saapasta iskee samaan aikaan maahan.

Tähän videon marssilaatuun ehkä pystyisi kylmiltään Tanssinetin "ykkösjoukkue", mutta emme me toisjalkaiset. Mutta kunhan viisi vuotta harjoittelee päivästä päivään, alkaa tuo mennä taviksellakin. Ja ne, jotka eivät opi, saanevat niskalaukauksen kaikessa hiljaisuudessa.

Ja se video: http://www.youtube.com/watch?v=ru-xQac_sWw

-Kaks Vasenta Jalkaa-

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu