TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Viennistä - kysymys (MLeena 2009-11-06 10:45)

Erilainen rytmi

Petteri
2009-11-12 16:34

"Voiko olla niin, että se terävin huippu tanssii tietoisesti eri rytmiin kuin tavalliset tallaajat, esim. hiukan jälkipainotteisesti? Kädenalilajeissa olen kokenut jotkut taitavat vaikeiksi heidän kehittyneen askellus- tai vartalotekniikan vuoksi. Ensivaikutelmana he saattavat tuntua tanssivan ihan eri ajoituksella."

Sen jälkeen kun tanssissa ei ole enää varsinaisesti kuvioita rytmin luonne muuttuu. Tyypillisesti aloittelevat tanssivat lavatansseja ajoituksella hidas - hidas - nopea - nopea ja lopussa tulee epäjatkuvuuskohta eli "töksäys", joka rytmittää uuden kuvion alkamista. Paremmilla tanssijoilla epäjatkuvuudet katoavat silloin kun niitä ei tarkoituksella tanssita. Se, että herra vaihtelee ajoituksia vaatii seuraajalta enemmän.

Kädenalitansseissa on samanlaista ongelmaa. Tanssilavoilta löytyy herroja, jotka innostuessaan kuvittelevat osaavansa tanssia ja käyttävät ajoituksia, jotka eivät yleensä ole ilman pitempää yhteistä tanssimista ainakaan kysyisen herran taidoilla vietävissä. Lopputuloksena daami ei tykkää yhteisestä tanssista. Tunnustan kuuluvani liian usein kun en nimenomaan yritä tanssia naisen ehdoilla tuohon sietämättömien sooloilijoiden ryhmään. (punastuu)

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu