TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lisää miehiä - houkuttelu pitäisi olla helppoa (SeinäKukkanen 2009-10-13 19:09)

Alkoholi-ilmastosta

Pilke
2009-10-14 15:25

Isoveli valvoo ajattelu on hienoa vaan monasti melko tuloksetonta...

Sille, joka joutuu kantamaan vastuun, kuuluu myös oikeus muuttaa toimintatapoja ja ympäristöä siten, että ongelmien vaikutukset minimoituvat.

Tässä juuri se hiuksenhieno ero ajatuksessa. Kaikki kädenojennus ajatukselle että ongelmat minimaalistuvat sen saannin vaikeuttamisesta, anteeksi että en jaksa siihen uskoa. Jos ihminen tahtoo alkoholia käyttää, oli hän nuori, vanha, nainen tai mies, hän siihen kyllä keinot ja tavat keksii ja useimmiten juuri näin toimii ne joille se sitten aiheuttaa hankaluuksia. Lasin sidukkaa tai olvia tauollaan juova tanssija voi sen olla ottamattakin, jos sitä kerran ei myydä, mutta silloin on nekin eurot sitten järjestäjältä poissa, ehkä pahimmassa tapauksessa kahdenkymmennen centin vesimukin hinnassa.

Liikuntasetelit ovat hieno juttu, eikö niiden kampanjointia esim. kursseihin ja leireihin voisi suunnata, minusta ne ovat puhtaasti liikunnallinen tilaisuus. Tanssit iltamenoina kun voivat tarkoituksena kuitenkin tosiaan merkitä niin montaa teemaa meille jokaiselle.

Siksi en tätä lausettasi oikein ymmärtänyt : Valitettavasti tanssiaisten päätarkoituksen unohtaneita näkee aina silloin tällöin myös lavoilla Kun minä näkisin että monen ihmisen päätarkoitus lavalle tuloon voi jopa olla vain ja ainostaan se että ei tarvitse viettää esim. iltaansa yksin... Katseletko koskaan ihmisten ilmeitä tansseissa, esim. seinustoilla yksinään istujien? Siellä voi kohdata todella surullisia katseita, ei humalaisia, mutta surullisia.

Eihän yksikseen kupittelussa ole mitään järkeä. Kaverit pitää ottaa mukaan!

Mutta juurihan olit vielä markkinoimassa ja lanseeraamassa tätä yksin kupittelua?

Pitäisikö tanssi-ravintoloiden nyt hengissä pysyäkseen sitten myös muuttaa linjaansa ja lopettaa pelkkien virvoitusjuomien ja veden myynti. Viimeksi ainakin tilatessani tyttö kysyi melko hämmästyneenä: Ai että ihan pelkkä vesi?

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu