TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tannsivan yleisön mielipidettä kaivataan (Hese59 2009-09-10 11:10)

Olisiko tämä ehkä sen ei-tanssivan yleisön mielipide?

Lutukolli
2009-09-10 12:10

En ole koskaan ollut noin pohjoisessa, Oulun lentokentällä vain pari kertaa Rautaruukille matkatessa. Enkä tiedä minkälainen yleisö siellä Rukahovilla on. Jos halutaan sinne nuorempaa juomia paljon nauttivaa yleisöä sen taapertavan tanssiväen asemesta, tuo on varmaan oikea linjaus. Ei sellainen jytäämiseen, vai kuinka sitä yleistä hyppimistä (joka usein on loppuillasta se yleisin tanssilaji) pitäisi kuvailla, tottunut väki mistään tanssikansaa ilahduttavasta musiikista syty.

Tuon asian olen monesti todennut Eckerö-linjan Tallinan paatilla. Menomatkalla muutama ihminen tanssahtelee varsinaisen tanssiorkisterin, minulle erittäin mieluisan, musiikin tahdissa. Sama on tilanne vielä paluumatkan alkupuolella. Lauantaisin esiintyvä bilebändi ei vielä alkumatkasta mitään suurempaa innostusta saa yhdellä menomatkan esiintymisellään aikaan. Ja senkin tahtiin sopii sentään parketille tanssimaakin vaikka hieman erityyliseen musiikkiin. Paluumatkalla tilanne on aivan toinen. Bilebändi menee suoraa sen suuremman yleisönosan sydämeen ja kaikki innostuvat hytkymään parketille omia kuviotaan ja juomat menevät hyvin kaupaksi. Myös se perinteinen tanssiorkisteri luopuu loppumatkan loppuseteissään perinteisemmästään tanssimusiikistaan. Ja yleisön suosio parketilla on taattu. Tuleehan niitä hitaaanpia nojailubiisejä molemmilta toki väliin. Parketti on kuitenkin niin kansoitettu että askeleilla ei ole mitään väliä. Varmaan tuohon tunnelmaan pääsy ja juomien taattuun menekkiin on jokaisen ravintolanpitäjän unelma. Ehkä se ontarkoitus tuollakin kuvailemallasi linjauksella.

Kun vastasin hieman sinun kirjoitustasi aiemmin tuohon Kaminniiton kirjoitukseen, jossa myös käsiteltiin jotain musiikin soiton ohjetta, oliko kysymys juuri tästä samasta paikasta?

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu