TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kauden avaus (ja ehkä myös päätös) Kalhossa -kesä loppuu kohta (Humppis 2009-08-22 14:19)

Kauden avaus (ja ehkä myös päätös) Kalhossa -kesä loppuu kohta

Humppis
2009-08-22 14:19

Perjantaiaamu alkoi tavan mukaan pyörälenkillä, nyt hiukan totuttua myöhemmin kuitenkin, sillä aika viileätä oli (hallaa joka puolella maata). Vasta puoli kuudelta ponkaisin Tunturi-merkkisen ratsuni selkään ja hurauttelin kohti auringonnousua. Tavanomaiset 24 km tuosta kertyi mittariin.

Sittenpä jo kesää lopettelemaan Asikkalan ja Hartolan alueelle (vähän Sysmässäkin koukaten).

Kanttarellien mattimyöhäiset noukin pois ja samalla jo ylisuuriksikin kasvaneita mustikoita yhden piiraan tarpeiksi. Vadelmat myös ovat jo menettäneen makuaan, mutta pienen rasiallisen niitäkin koukkasin mukaani.

Päijänteen vedenpinta oli sitten viime käyntini (6.8.) alentunut parikymmentä senttiä, joten oli hiinä ja hiinä, että pääsin enää purjepaatillani liikkeelle. Toisen peräsimen akselikin se siinä pohjakosketuksessa irtosi jengoiltaan. Kiersin käsin takaisin sen, minkä paljain käsin pystyin ja jatkoin matkaa. En kuitenkaan uskaltanut toteuttaa alkuperäistä suunnitemaani: molempien salmien kautta koko saaren (Pulkkilanharju) ympäri, kun en tiennyt, miten viritys olisi virtaavissa salmissa kestänyt.

Hyvä olikin, etten mennyt, sillä muuan turvallisuuspuute jäi havaitsematta: vasta palatessa poijua lähestyessä kun loppui tuuli, olisin mieluusti melonut viimeiset metrit, vaan missäpä oli mela?

Tuuli oli tuossa välillä käynyt aika kovanakin, ja tiputtanut joutessaan ko. kapineen järveen. No kelluuhan se, joten aikani kaislikkoa (järviruokoa tosin kylläkin) soudeltuani melan löysin mutaisena, mutta ehyenä.

Saunonnan jälkeen keulaa kohti Kalhoa (Kalkkisten kautta).

Perillä ihan aikataulussa: varttia vailla kahdeksalta. Sisällä ei juuri ketään vielä. Mikä ikävintä, ei ketään vakitanssitettavaani vapaana aloitusvalsseihin. Niinpä seurasin katseella ja tein havainnot tuntemattomasta hienosti seuraavasta naisesta. Tuota siis hain seuraavina tulleille jivelle ja boogielle. Hyvin seurasi niissäkin.

Sitten oli jo pakko mennä ostamaan kolpakollinen talon tummaa ja kipakkaa paikan parhaalta tanssivalta tarjoilijattarelta.

Tuota ensin imeskelin ylä-ulkoterassilla sisääntulijoita tarkkaillakseni. Ei siitä oikein hyvin nähnyt, joten palasin sisätiloihin, minne olikin jo tuttuja jokunen kertynyt. Niinpä isoin osa kolpakollisesta tuli juoduksi aika lailla pätkittäin.

Yhdeksään mennessä oli sentään talo sopivassa määrin täynnä ja tunnin päästä pääsali niin tukkoinen, ettei siellä kannattanut yrittäkään tanssia. Yhteentoista mennessä täyttyi sitten jo mutterikin. Varsinkin sen ja pääsalin välinen väylä tukkeutui hakujen ja palautusten aikana niin, että liikkuminen estyi toisinaan ihan kokonaan.

Alkuun (ehkä kymmeneen asti) lattiat toimivat poikkeuksellisen hyvin, sitten alkoi syntyä luistinratamaisia kohtia ja pian sellaista oli kaikkialla. Nopeimmissa kappaleissa tuo jo haittasi aika tavalla.

Finlanders tietysti oli iskussa, kuten melkein aina. Sensijaan kakkosorkesteri, Elegia, oli aika väritön, ja solistinsa Maiju Juhola suoraan sanoen kehno.

Eipä tuonne tosin kukaan tainnut tuon kokoonpanon vuoksi mennäkään.

Pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan ja Keski-Suomen lavantautinen väki oli varsin vähäisesti edustettuna. Melkeinpä pelkästään Päijät-Hämeen ja Savon voimin tuona iltana tanssikulttuuria ylläpidettiin. Vain aivan harva muiden maakuntien aktiivitanssijaksi katsottava edustaja oli katsonut aiheelliseksi kunnioittaa tilaisuuttaan läsnäolollaan. Pääosin paikkakunnan talollisten ja runsaan mökkikannan asujaimiston varassa oli taloudellinen tulos -sahtia meni mukavasti.

Itse tanssin illan kuluessa vain kolmen tuntemattoman kanssa (itse hain kahta ja minua haki yksi, joka taisi olla nuorin illan aikana tanssittamistani), hyviä tanssijoita kaikki.

Tuttuja tuli pyöritellyksi kaikkiaan yhdeksää yhteensä. Saldo jäi vallan kehnoksi, vaikka melkein loppuun asti olinkin (poistuin Finkkujen encoreiden jälkeen 00.55). Vain tällainen tuli: 18/6.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu