TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Varjofinlandersin uusi tuleminen Kisarannan kuumuudessa (Humppis 2009-08-08 10:29)

Varjofinlandersin uusi tuleminen Kisarannan kuumuudessa

Humppis
2009-08-08 10:29

Hellekausi (intianikesääkö jo?) jatkuu niin sisällä kuin ulkonakin. Varhaisen perjantaiaamun koittaessa kohdallani kovin myöhään, varttia vailla kuudelta, oli lämpöä vasta neljätoista astetta, mutta nopeasti se siitä hellerajaa lähti tavoittamaan ja alkuiltapäivästä sen jo ylittikin.

Sisällä oli sitä hellettä jo puoli iltaa pitänyt kestää Jenkkapirtillä, kun naiset eivät ulkolavalle enää yhdentoista jälkeen uskaltaneeet vilustumisen pelosta lähteä. Sisällä saunottiin.

Luulin, ettei tuon tukalampaa tanssitilannetta voisi enää tulla, mutta tulipahan Kisiksessä kuitenkin, vaikka alkuillasta useankin kanssa sentään molemmillakin ulkolavoilla pääsin tanssimaan. Kovin olivat nahkeita olempien vaneripinnat. Yöllä sitten jo kastepiste kostutti ne käyttökelvottomiksi.

Kyyti oli alunperin Kangasalle ja takaisin tilattu, mutta se vaihtukin lauantain Riuttakeikkaa koskevaksi. Niinpä ajelin taas yksin mennen tullen.

Kolmeakin jonkin matkaa on tänään tarkoitus kuljettaa. Saapa nyt nähdä...

Niin, helteessä sitä tuli tehdyksi vain pari lyhyttä lenkkiä iltapäivällä. Kävellen kirjastoon ja myöhemmin pyöräillen osan veteraanien MM-maratonin reittiä Ruoriniemen ympäri.

Paljon oli sekä urheilevaa että muuten vain liikkuvaa väkeä maisemissa.

Sellaisenkin luontohavainnoin pääsin saamaan, että valkoposkihanhi teki eskimokäännöksen. Niitä oli siinä lauma sulkasatoisia yksiöitä rantavedessä uudistuvaa sulkapeitettään huuhtomassa, kun yksi niistä kierähti vaaka-akselinsa ympäri, että räpyläjalat vain ilmassa vilahtivat. Eipäs tarvinnut ilman tuotakaan hautaan mennä!

Nyt varasin Kisikseen menoon reilusti aikaa, jotta olisin voinut ajaa rauhallisesti, mutta eihän se viikonloppuliikenteessä niin mene. Koko ajan oli joku takapuskuriin hengittämässä. Poikkeilin bussipysäkeillä noita ohi päästelemässä, kun muuten eivät olisi keltaisten viivojen ja vastaantulijoiden vuoksi päässeet. Silti olin jo kahdeksaatoista vailla kahdeksalta vakipaikallani nurmikkokulmauksessa, kun perässätulijoiden edestä piti kuitenkin enimmän aikaa pinttää karkuun.

Jono ehti siinä lippuluukun avautumista odotellessa kasvaa kohtalaiseksi, mutta ei kuitenkaan ihan mahdottomaksi, sillä aika moni jäi vielä autoihinsa odottelemaan.

Sisällä näytti ensin siltä, ettei ensivalsseille löydykään haettavaa, mutta valssin jo soidessa havaitsin parin keskisuomalaisen kävelevän kahviota kohti. Noista tutumman nappasin etupihan lavalle tanssimaan.

Siellä ilta-auringon puolellahan sitä aika pitkään tuli olluksi sekä tanssien että juomaa ja myöhemmin kahvia ja viineriä nauttien. Pari kertaa toki järven yllä loistavaa kuutamoakin piti käydä takalavalla tähyämässä.

Sisälle kun noilta puuhilta palasi, tuntui kuin olisi vetäisty nyrkillä päin pläsiä: kuumuus ja kosteus olivat tukahduttavat ja tungos tavaton.

Noiden aiheuttajina tällä kerralla olivat soitannolliset herrasmiehet Finlanders ja Varjokuva.

Alkuun olivat ihan cooleina nuo, vaikka siellä lauteilla oli varmasti vielä kuumempaa kuin alhaalla (asia tuli muutaman kerran testattua takaorokkeella tanssien). Viimeiselle setilleen finkkusedät sitten saapuivatkin casual wearing. Molempien ääripäiden soittajat sentään olivat jättäneet säärensä paljastamatta. Huimaa show-meinkiä tuppasi jo tulemaan Finkuilta ja encore-osuudella nousi VarjoFinlanders Fenix-linnun tavoin tuhkasta Shadowin Apachen sävelin. Pientä kilpailumentaliteettiakin oli osapuolten välillä havaittavissa.

Viimevalsseja en jäänyt enää läpimärkänä ja puhkiväsyneenä odottelemaan, vaan Varjokuvan hempeän tunteellisiin rumbiin ja halauksiin päättyi iltani. 01.05 ryömin autolleni.

Kuu ei valoa elokuun yöhön kummemmin nytkään tuottanut, vaikka melkein täysi oli edelleen ja Jupiterkin alaoikealta yritti sitä avittaa. Koilliselle taivaanrannalle nousi vielä kointähti, Venus kirkkaana loistamaan, tähdet keskitaivaalla tuikkivat sentään vielä aika himmeinä.

Illan saldoksi tukalista olosuhteista huolimatta, kuumuuden lisäksi ketään ei tungoksessa ollut löytää, ja taukoja oli pakko pitää taajaan, kertyi kohtalainen 16/14 eli yhteensä tasan optimi. Nyt siis naiset näyttivät olleen tavallista aktiivisempia -ja minä vastaavasti varsinainen passiivi.

Taika ei tälläkään kerralla särkynyt, sillä yksikään vakitanssitettavistani ei edelleenkään hakenut tangolle -ei tosin hakenut kukaan muukaan. Itse sentään rohkenin jopa kahta hakea tuolle minulta kielletylle tanssilajille.

Ihan tuntemattomien kanssa en nyt tanssinut lainkaan. Iloisena yllätykenä koin kolmevuotisen tanssitauon opiskelupaineiden vuoksi pitäneen tytön paluun lavalle. Takapihan nahkealla vanerilla asiasta nautittiin alkuillasta.

Jaahah, mitenkähän mahdan jaksaa tänään Riutalla, saattaa mennä aika lailla Tauko-ladon terassilla istuskeluksi. Tuli sentään melkein neljä tuntia nukutuksi, mutta pitää päivällä yrittää puolituntinen jossakin välissä torkahtaa.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu