TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Askeleen ajoitus... (Aitomies 2009-06-14 11:13)

Cha cha:n iskulla 1 - muy, muy tekniikkaa

Pia M
2009-06-15 1:59

Otetaan esimerkiksi Chacha ja chasse, perusversio. Mitä kehossasi ja jaloissasi tapahtuu chassen lopussa, tahdin ykkösellä?

Tahdin ykkösellä: astuvan jalan päkiä (tarkemmin sisäsyrjä, tai siis se ukkovarpaan pallukkaosa päkiästä + ukkovarpaan sisäsyrjä) on lattiassa siinä kohdassa, johon olen suunnitellut vieväni painon. Jalassa on selkeä aukikierto ja polvi on kutakuinkin suora. Jalka on kuitenkin painoton, ja lantion astuvan jalan puoli on ylhäällä. Vasta iskujen 1 ja 2 välissä ("a") rullautuu paino jalalle, kanta suutelee lattiaa ja lantio puolisko laskee alas - tapahtuu ns. jalan päälle laskeutuminen. Yleensä vielä järjestys on se, että hitusen verran ensin laskee lantio ja ikään kuin sen seurauksena vasta vien kannan lattiaan. Käytän siis kehon lihaksistoa painon siirron tuottamiseen, ja pyrin sitkeyttämään ja jarruttamaan jalkaa mahdollisimman pitkään. - Oikeastaan sitten vielä, lantion laskeminen tapahtuu ponnistamalla, tai itse asiassa työntämällä, lähtevällä jalalla :-)

Tuo siis pika-analyysina tähän aikaan illasta, saatan joutua tarkentamaan vielä.

Edelleen, tuo vastaa sitä toimintaa joka kehossani tapahtuu kun teen cha cha:n perusaskelen yksin. Valtaosa lavoilla tanssivista miehistä ajoittaa oman cha cha:nsa siten, että vaikka naisena olenkin aina miestä hiukan jäljessä, en ehdi viivstyttää painon laskua 1:n ja 2:n väliin, vaan joudun miehen viennin takia laskemaan painon jalalle aikaisemmin ja lähtemään liikkeelle. Onkin ihan aarre, kun joskus osuu kohdalle viejä joka malttaa odottaa sen "a":n :-)

Ja vielä tarkennus. "A" on todella "a" eikä "ja", eli sitä odotetaan enemmän kuin puolet iskujen 1 ja 2 välistä. Tällöin saadaan tanssiin se erityisen makea terävyys yhdistettynä sitkeään, venyvään ja herkullisesti työskentelevään vartaloon.

Jään odottamaan korjaavia kommentteja :-))))))

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu