TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kesän lumoa Kisiksessä (Jerryjee 2009-05-30 12:54)

Oikeesti kappaleesta "Oikeesti"

Seikkailija
2009-06-05 15:41

Sama homma ollut pitkään. Kun Oikeesti alkaa soimaan niin suuntaan tauolle. Yleensä sattuu tulemaan siinä kohtaa iltaa, että tankkaus on paikallaan. MUTTA kappale muuttuu omissa korvissa aivan toisenlaiseksi, kun syliin sattuu sellainen tyttö, jota kohtaan tuntee muitakin tunteita kuin tanssin teknisten nyanssien synnyttämiä hurmoshetkiä. Ts. kappaleella selvästi on paikkansa lavaillassa.

Kerran on jäänyt Oikeesti kuulematta Satulinnassa keväällä. Eipä kyllä silloin haitannut ainakaan minua. Mutta olen samaa mieltä siitä, että on mukavaa, kun joku tanssiorkesterin kappale tunnetaan laajalti muuallakin kuin tanssipiireissä. Ja kun kuitenkaan Finkkujen taso ei ole mielestäni laskenut tanssiorkesterina listasuosion myötä.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu