TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kädenalitansseista (Ekstrovertti 2009-05-29 8:31)

Mielipiteistä

Seppo Katjo
2009-05-30 8:27

" Entä jos onkin niin, että haluaa lausua mielipiteensä sen takia, että ylipäänsä on joku mielipide asiaan ja jonka haluaisi toistenkin ottavan ajattelussaan huomioon". (Jerryjee)

No sitähän se tietenkin on - mielipiteiden vaihtoa. Mutta kun sen tekee julkisella palstalla, on se eräänlaista julkisuushakuisuutta sille omalle mielipiteelle. Aivan samalla tavalla tanssija voi haluta näyttää taitonsa parilleen ja muille paikalla oleville. Jos kirjoittaja odottaa kommentteja tai kuten sanoit vaikutusta toistenkin ajatteluun, niin tanssiva ihminen toivoo oman tanssinsa saavan aikaan vähintäänkin kulloisessakin tanssipartnerissa ihailua ja mielihyvää. ( Raisa-Tiina Lahtinen )

Olen pitkällä elämänkokemuksella saanut puristettua keskeiseksi määritelmäksi: ..."mitä tahansa ihminen tekee tai jättää tekemättä, hän tekee sen saadakseen ja säilyttääkseen identiteetin - minuuden tunteen"....

Määritelmän voi yrittää murtaa vieläkin loogisemmalla tiivistelmällä.
On selvä asia, että laajemmalla vuorovaikutuksella; mielipiteiden esittäminen, tai tanssisuorituksen tuottaminen ja näyttäminen, ensin parilleen ja siten myös toisille - suuremmalle subjektikokonaisuudelle - voi antaa parhaan "hyötysuhteen" identiteetin saamiseksi.

Ei ole ihme, että pahimmat luonnevikaiset ihmiset hakeutuvat siksi johtaviin asemiin - byrokratisoituen pahimmillaan asetelmaan: jumala - diktaattori: esim. keisari, kuningas jne. - sitten muu valtaeliitti tarkassa hierarkiassa - ja kansa, myös jaettuna etupiireihin. Taistelu sijoituksesta järjestelmässä antaa varmastikin monelle riittävän sisällön elämälle ja siten myös - identiteetin.

Em. ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat luonnevikaisia. Myös sosiaaliset ihmiset ihan 'hyvyyttään' yrittävät tehdä osansa suuremman 'kokonaisuuden' identiteetin hyväksi.

Myös tanssin "maailma" noudattaa samantapaista em. logiikkaa.

Aitomies

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu