TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tanssin päivä, parempi uutinen myöhään kuin ei ollenkaan (4711 2009-05-10 9:25)

Lavacupista ja kisaamisesta

Avanaq
2009-05-13 14:15

Jos et sinä tai parisi ole aiemmin kisanneet missään paritanssikisoissa, voitte ja kannattaneekin aloittaa uusien kisailijoiden sarjasta. Kisaajien taso on hyvin kirjava ja osallistumiskynnys on matala. Parina edellisenä vuotena sarjaa on tosin vaivannut osallistujapula, mutta ainakin kauden parissa ensimmäisessä kisassa tanssijoita on ollut toistakymmentä paria. Aiempina vuosina tulokkaissa on ollut 1-2 erittäin hyvää paria, mutta tällä kaudella nämä huippuparit näyttävät puuttuvan.

Uusien tulokkaiden tai jonkin "ikärajoitetun" sarjan lisäksi voi ja kannattaa kisarutiinin parentamiseksi osallistua myös avoimeen sarjaan. Avoimessa sarjassa tanssivat sulassa sovussa huiput ja aloittelijat.

80-sarja on tällä hetkellä ehkä kaikkein tasaisin, ja avoimen finaalissakin suurin osa pareista tulee tästä ikäluokasta. Lisäksi on vielä sarjat 100 ja 120 eli parin yhteisiän tulee ylittää em. raja (ja miehen tulee olla em. sarjoissa vähintään 50 tai 60 vuotta, 80-sarjassa 40).

Ja kisaamisen kyllä kehtaa aloitaa. Ne mainitsemasi oululaiset parit ovat usein sarjojensa huippua, joten vertailukohta on turhan kova. Hyviä pareja löytyy toki muualtakin, mutta taso ei ole ihan niin korkea kuin Hietsussa voisi luulla.

Tarkempaa tieto lavacupista: http://www.suomenlavatanssicup.com/

Kirjoittajan avainsanat: lavatanssicup, kilpaileminen, hietasaari

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu