TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Hyi soikoon, soittolistat! (Kaminiitto 2009-02-16 7:36)

Kansalaisten musiikilliset mieltymykset

Lutukolli
2009-02-17 18:02

Kaminiitto 2009-02-17 13:32; Musiikin maku on muokattu kansalta suuntaan, joka ei suosi kuin buggia.

Tamperelainen sosiologi Seppo Toiviainen selvitteli noin neljä vuosikymmentä sitten postikyselytutkimuksen avulla suomalaisten musikkimakua ja -asenteita. Ne hän tiivisti väitöskirjassaan (1970) kolmeksi makuryhmäksi eli "musikologisiksi osakulttuureiksi". Toiviainen osoitti, että eri sosiaaliryhmillä oli selvästi oma musiikkimakunsa ja niiden väliset mieltymykset vaihtelivat silloin todella paljon vastaajien asuinpaikkaista, koulutuksesta ja ikästä riipuen. Silloisesta musiikkiyleisöistä oli mahdollista erottaa kolme selkeää ryhmää.

Suurin yhtenäinen makuryhmä koostui maaseudun kouluttamattomasta aikuisväestöstä, jotka suosivat vanhempaa tanssimusiikkia ja suomalaista tangoa. Sille vastakohdan muodosti nuorten kaupunkilaisten osakulttuuri, jonka mielimusiikkia olivat afroamerikkalaiset musiikinlajit, popmusiikki ja jazz. Erityisesti kaupunkilainen pitkälle koulutettu aikuisväestö muodosti sitten kolmannen selkeän makuryhmittymän. He eivät pitäneet sen enempää kansallisesta iskelmästä kuin popmusiikistakaan. Heille hyväksyttävä kevyt musiikki oli orkesteriviihdettä ja operettia ja jossain määrin myös jazzia.

En tiedä onko jotain vastaavaa tutkimusta tehty Toiviaisen selvityksen jälkeen ja millaisten makuryhmittymien olemassaoloon nykyisin päädyttäisiin, vai olisko kenttä täysin pirstaloitunut. Musiikkihistoriatutkijoiden mukaanhan vielä 1950-luvun lopulla suomalainen iskelmä oli pääasiassa sitä tanssittavaa yleismusiikkia. Se tehtiin erityisryhmien tarpeista ja mausta välittämättä, jolloin latinorytmien ja swinglaulujen katsottiin kelpaavan koko kansalle, kuuntelijoiden iästä, koulutuksesta tai asuinpaikasta riippumatta. Kansainvälinen kehitys sai 1960-luvulla kuitenkin kotimaiset äänilevy-yhtiöt huomaamaan, ettei vallitseva jazziskelmä enää vastannut kaupunkilaisnuorten toiveita ja suomalaisen kevyen musiikin kentään oli tullut Toiviaisen tutkimuksessa jo selvästi havaittavia merkkejä yleisön ja makujen pirstoutumisesta.

Yllättivintä Toiviaisen tutkimuksessa on sanottu olleen makukulttuurien jyrkkyys sekä vanhemman kansallisen populaarimusiikin kannattajien suuri määrä, eli lähes 40 % piti hyvin paljon tangosta ja vanhemmista iskelmistä, kun klassisen ja popmusiikin ylimpiä ystäviä oli kumpiakin alle 10%. Tämä hiljaisen enemmistön on myös sanottu kummitellun vielä pitkään niin radion musiikkipolitiikassa kuin äänilevy-yhtiöiden julkaisupäätöksissäkin.



PS. Pekka Jalkasen väitöskirja, Alaska, Bombay ja Billy Boy - Jazzkulttuurin murros Helsingissä 1920-luvulla oli ensimmäinen suomalainen populaarimusiikkia käsittelevä väitöskirja. Siinä osoitetaan musiikkitieteen ja historiantutkimuksen rinnakkaisin menetelmin 1920-luvun teollistumis- ja kaupungistumiskehityksen välinen yhteys jazzkulttuuriin.

Seppo Toiviaisen ylle referoitu väitöskirja, Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ristiriidat - musikologisten osakulttuurien tarkastelua, määrittelee musiikin institutionaalisen taideteoriansa mukaan yhteiskunnalliseksi instituutioksi, jossa tuotannon, välityksen ja kulutuksen vuorovaikutusta tarkastellaan rakenteen, toiminnan ja käyttäytymisen kannalta.

Pekka Suutari on väitöskirjassaan, Götajoen jenkka, tutkinut tanssimusiikkia ruotsinsuomalaisen identiteetin rakentajana. Tutkimuksen kohteena ovat kulttuuriset käytännöt tanssimusiikin soittaminen mukaan lukien. Suutari on tutkinut näitä käytäntöjä enimmäkseen göteborgilaisissa tanssiravintoloissa.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu