TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Yhtyeiden lama-ajan keikkapalkkiot (Casimir 2009-02-12 10:32)

Yhtyeiden lama-ajan keikkapalkkiot ja hinnoista muutenkin

Humppis
2009-02-13 17:41

Tapani: ...laskisit mitä tapahtuisi kohdallasi jos kaikki Finkkutanssit - ja vain ne - olisivat 6e kalliimpia kuin nykyisin.

Koska jo viime vuodellekin tuli pudotusta juuri talouden vuoksi edelliseen kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä tanssi-iltaa, ei vertailu anna ihan oikeata kuvaa. Enimmillään tanssi-iltoja oli vuosituhannen alussa kolmisensataa/v.

Vuoden 2008 158:sta tanssi-illasta enää vain 21 meni Finlandersin tahtiin.

Parhaimpina (tai pahimpina?) vuosina noita tuli viitisenkymmentä kappaletta.

Mikäli tälle vuodelle kertyisi nuo samat parikymmentä (nyt on kasassa vasta kolme), ja niille lisähintaa se 6 euroa, tulisi tuon korotuksen (120 ¤) kokonaisvaikutukseksi jokseenkin kuuden tanssi-illan vähentämistarve.

Koska viimeiseksi varmaan noista finkkuilloista tinkisin, pudottaisi se tietysti niitä muita pois. Keskimääräinen tanssi-iltojen määrä viikkoa kohti valuisi jo pelkästään tuostakin syystä hyvin lähelle sitä yhtä.

Polttoaine- ja muut kulut eivät takuulla laskemaan päin ole nekään. Kahvioissa on jo hintoja vuoden alusta nostettu.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu