TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tungoksessa tunnelmaa -Satulinnassa suma (Humppis 2009-01-06 15:45)

Tungoksessa tunnelmaa - Voiskohan jotakin tehdä?

Seikkailija
2009-01-09 0:15

Pitikin kirjoittaa raporttia illasta, joten teen sen tähän kohtaan ja kommentoin hieman Hambin kirjoitusta siinä sivussa.

Toinen seikka liittyy tanssiväen kokonaismäärään. Erityisesti finkkutansseissa luonnollista karsiutumista saapumisessa näyttäisi tapahtuvan iän, tanssitaidon ja ulkonäön perusteella. Minusta tämä on hyvin epäterve suuntaus koska se antaa vääristyneen kuvan seuratanssista ja mahdollisesti ruokkii lajin suosion kannalta epäterveitä hakukäyttäytymisen muotoja.

Ehdotankin, että he, jotka ovat jo pariutuneet, jättäisivät potentiaalisiin ruuhkatansseihin saapumatta hyvin kaukaa, mikäli heillä on mahdollisuus ilta toisellakin tapaa mielekkäästi viettää, esim. parisuhdettaan hoitaen.

Minusta taas on hyvin epäterve suuntaus, että joku suhtautuu tanssi-iltaan näin vakavasti ja melkeinpä kieltoja jaellen. En tajua ollenkaan, mitä ihmeen luonnollista karsiutumista oli tapahtunut tanssiväessä ja kuinka se antoi vääristyneen kuvan seuratanssista. Ainoa silmiinpistävä asia illassa oli nuorten suuri määrä lavalla, mitä en pysty kääntämään mitenkään epäterveeksi suuntaukseksi varsinkaan, kun nuoret eivät olleet kaljoittelemassa vaan nimenomaan tanssimassa. Näytti myös siltä, että moni heistä viihtyi ja sehän tarkoittaa sitä, että he tulevat uudestaan ja tanssilavaharrastus siirtyy sukupolvelta toiselle.

On myös ihmeellistä, ettei paikalle saisi tulla pariutuneet nauttimaan tunnelmasta. Mitä jos esimerkiksi juuri Finkkujen musiikki sytyttää ja sitten ei voisikaan lähteä tanssimaan, koska vie tilaa muilta? Hei, jokainen joka maksaa tanssilippunsa on äärimmäisen tervetullut tanssimaan. Nämä illat varmistavat sen, että paikka pysyy pystyssä.

Mielestäni maanantai-iltana oli paikalla tanssijoiden koko kirjo. Toki orkesterit sekä Hervannan leiri olivat houkutelleet paikalle paljon r'n's-lajien taitajia, mutta siellä sitä mentiin koko sakki sulassa sovussa. Huomasi kyllä että orkesterit olivat ottaneet tämän huomioon ja soittivat mukavan vauhdikasta musiikkia. Finlanders soitti paljon nopeaa ja sitten tosi hidasta ja Sinitaivas taas paikkasi soittamalla perinteisiä lajeja sekä meheviä lattareita. Erityiset kiitokset Sinitaivaan salsoille ja samboille, ovat kyllä niin mukaansatempaavia, etten pysty pitämään itseäni millään paikallani.

Daamin kanssa tanssiessa eteen sitten tuli itselleni ennen kokematon tilanne kun emme mahtuneet missään foksaamaan emmenkä fuskaamaan. Tanssitila yksinkertaisesti loppui totaalisesti. Yleisin tanssilaji sillä hetkellä oli fusku.

Tätäkään väitettä en voi käsittää. Tanssin foksahtavia kappaleita sekä foksina että fuskuna ja ihan mukavasti mahtui menemään. Välillä foksissa joutui odottamaan, että pääsi etenemään, mutta laidoille jäi kyllä kapea foksikaista. Fuskua mahtui myös kivasti menemään. Pienensin vientiäni ja otin käyttöön enemmän suljetun otteen kuvioita. Paljon saa tanssista irti vain vartalon käytöllä, ilmeillä ja jalkakikkailuilla. Oikeastaan BW oli ainut laji, jota ei oikein kunnolla päässyt tanssimaan lajinomaisesti, mutta kuin sattumalta hain naista, joka toivoikin jiveä ja sitä onnistui menemään paremmin, kun liikesuunnat ovat siinä vapaammat eikä tarvitse pitää yllä kuminauhaefektiä.

Mielestäni kaiken a ja o tällaisiin iltoihin valmistautumisessa on kauluksen löysentäminen. Kun kerran Hambi olet sinkku etkä mielestäsi mahtunut tanssimaan, niin miksi et kurvannut naisen kanssa kahvioon rupattelemaan ja odottamaan väljempiä vesiä? Yksi mukava tuttavuuteni lähti niin käyntiin, kun häntä haettuani ukonilma iski lavalle, eikä orkesteri voinutkaan soittaa. Niinpä saattelinkin tytön kahvioon juttutuokiolle. Poikkeukselliset tapahtumat pitää nähdä mahdollisuutena, ei harmina!

Kuten arvaattekin minulla oli aivan loistava tanssi-ilta Satulinnassa. Arvasin että paikalla on porukkaa, joten satsasin sosiaaliseen puoleen sekä pienessä tilassa tanssimiseen. Tuttuja oli rivi täynnä, joten tyydyin vain nappaamaan hetken mielijohteesta kuhunkin mielentilaan ja kappaleeseen sopivan tanssitettavan ja kivaa oli. Suurin osa tutuista joita en ehtinyt hakea, tulen kyllä tapaamaan uudelleenkin ja haen heitä sitten.

Kiitokset orkestereille tanssiin houkuttelevasta musiikista! Vaikka seuraavissa finkkutansseissa olisi vielä pahempi ruuhka, niin aion kyllä suunnata sinne ja aion myös nauttia täysillä tunnelmasta. Jos alan ruuhkasta kärsimään, suuntaan muualle. Onneksi minulla on vapaus valita!

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu