TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kuntotalon lauantai (MLeena 2008-11-24 12:13)

Kuntotalon lauantai

MLeena
2008-11-24 12:13

Ilta alkoi kahvittelulla tällä kertaa.

Jämsäläisetkin pääsivät lumituiskussa perille muutamaa minuuttia suunniteltua myöhemmin ja kahvittelun jälkeen cha cha -kurssille. Tällä kertaa opetuksesta vastasi ex-kouvolalainen, nykyinen jämsäläinen. Ammattitaitoista ja tehokasta opetus oli, myös parinvaihto näytti hyvin toimivan. Vajaassa tunnissa oli niin perustaa kuin vähän harvinaisempikin kuvio.

Tanssia sai illan aikana riittävästi, vaikka eivät vierailijat yhtään kertaa hakeneet. Tietysti heillä riitti haettavia omissa tutuissaankin riittävästi, kun ryhmämatkalle olivat lähteneet!

Rumbaa olisin kaivannut tanssilajeihin lisää, mutta ei aina voi kaikkea saada.

Omaa hitauttani voin syyttää siitä, että pari kertaa jäin naistenhaulla kakkoseksi. Mutta olihan haettavia miehiä kuitenkin riittävästi. Tangojen aikana rivit molemmin puolin olivat pienimmillään - Kuntotalon porukka tykkää tanssia tangoa.

Väsymys vähän verotti omaa innostuneisuuttani.

Musiikista vastasivat Charlies ja Kari Piiroinen orkestereineen (jos oikein muistan).

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu