TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ajattelemisen aihetta antoi...? (Jerryjee 2008-10-28 9:44)

Hakemisesta ja hakemattomuudesta

Humppis
2008-11-04 21:53

Ranskalaisetkorot: Tosimiehet näköjään kestää ...

Tästä ikuisuuskysymyksestä on sekä täällä että muualla (ihan suullisesti tanssipaikoillakin) vuosien varrella väännetty kättä paljonkin.

Ihan noin yksinkertaisesta asiasta ei kuitenkaan silloin puhuta.

Tilanteita, tanssijoita, paikkoja ja olosuhteita sekä suhtautumisia on hyvin monenlaisia.

Suuri enemmistö toki miehistäkin (muistakin kuin ns. tosimiehistä) jäkittää uskollisesti siinä omassa hakurivistössään, joka usein sijaitsee epäkäytännöllisesti (jopa sääntöjen vastaisesti, kuten vaikkapa Satulinnassa) eikä edes toimi kunnolla juuri missään.

Pahimpana varjopuolena tuossa lähes kaikilla tanssipaikoilla on miestenrivistön sijoittuminen tanssialueelle välittömästi naisten eteen.

Siitä sen miesjoukon kuuluisi hävitä suurillakin lavoilla ensimmäisen minuutin aikana. Varsinkin helposti ruuhkautuvilla tanssipaikoilla, jollaisia kaikki suosituimmat ovat, haitta on melkoinen ja lisääntyy kaiken aikaa siksikin, että myös naistenrivistö laajenee edeten kohti keskilattiaa.

Jossakin Kolmilammin kokoisessa (ja niin suositussa) paikassa sen miesten poistumisen tanssijoiden tieltä pitäisi tapahtua jo paljon alle puolessa minuutissa.

Erilaisia tanssijoita ja suhtautumisia taas on esimerkiksi siten, että varsin moni kokenut tanssija hakee aina ja kaikkialla niitä vuosien varrella karttuneesen ja kaiken aikaa kasvavaan suosikkikaartiinsa kuuluvia hyviä ja siis myös suosittuja tanssijattaria.

Näillä taas ominaislaatunsa vuoksi on myös suuri joukko mielihaettavia, joten sillä kohdin, missä he seisovat vakiopaikoillaan on melkoinen ryväs tanssimiesten parhaimmistoa (tai ainakin olisi, mikäli osa näistä ei suosiolla pysyttelisi sivummalla).

Huomaavainen konkaritanssija ei lähde tyrkyttäytymään suosikeilleen suoraan näiden edessä seisten, koska tietää heillä olevan vähintään riittävästi mieluisia (nuoria) haettavia siinä suoraan lähituntumasta noukittaviksi.

Olisi siis jopa epäkohteliasta ja joka tapauksessa typerää mennä ikäänkuin velvoittamaan suosikkejaan tekemään hakuja, joita nämä eivät ensisijassa olisi muuten tekemässä.

Yhtä epäkohteliasta (ja myös hölmöä) olisi mennä tyrkylle sellaiseen kohtaan rivistöä, missä seisovia naisia ei koskaan itse hae.

Sivummalle sijoittuneina konkarimiehet kuitenkin useimmiten saavat naistenhakujen aikana suuren osan juuri haluamiaan hakijoita noukkimaan heidät paikoista joissa nämä tietävät heidän oleskelevan.

Systeemi toimii oikein hyvin ja palvelee molempia osapuolia hienosti antaen valikoivalle osalle tanssiväkeä mahdollisuuden saada optimaalisesti nautintoa tanssiharrastuksestaan.

Niin kauan kuin kyseisellä tavalla toimivia ei ole liian paljon, on menettelystä kaikille pelkästään hyötyä -siis myös niille, jotka seisovat rivistössä, kun osa kilpailijoista on poissa heidän lähettyviltään.

Siitä valikoivien joukon liian suureksi kasvamisesta taas tuskin ihan pian on pelkoa, koska useimmille miehille ei näytä olevan niin kovin suurta merkitystä sillä, keiden kanssa kulloinkin tanssivat.

Laatutietoiselle tanssijalle sensijaan on eri tanssilajeille omat suosikkitanssitettavansa (ja tanssittajansa), monille heistä jopa joillekin tietyille kappaleille on vain muutamia harvoja toivottuja hakijoita.

Tuollaista valinnan mahdollisuutta ei rivissä seisten voi ylläpitää. Sivummalta haettaessa sensijaan on molemmilla osapuolilla paljon suurempi mahdollisuus onnistua.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu