TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Haljasnahkapojat uusiksi suutarilla (Ami 2008-10-23 11:34)

Haljasnahkapojat uusiksi suutarilla

Ami
2008-10-23 11:34

Vein ensimmäisen kerran tanssikenkäni suutarille noin vuosi sitten. Pohjista tuli kuitenkin aivan luistamattomat, eivät toimineet edes oikein liukkaalla lattialla, vaan imeytyivät siihen kuin olisivat varustetut imukupeilla. Kengät jäivät vuodeksi käyttämättömiksi ja ostin uudet nekin haljasnahkapohjalla.

Päätin kuitenkin vielä käydä tiedustelemassa niiden vanhojen tanssikenkäni uudelleen pohjausta samalta suutarilta. Hänellä ei kuitenkaan sillä kertaa ollut muuta kuin samaa haljasnahkaa, jota hän oli kenkiini laittanut. Sovimme, että käyn muutoman viikon kuluttua uudelleen tiedustelemassa, jos hän olisi saanut tanssikenkien pohjaukseen sopivampaa nahkaa.
Viiden viikon kuluttua hänellä oli lähes samallaista nahkaa kuin alkuperäisissäkin kengissä. Tämä oli huomattavasti kovenpaa kuin ensi kerralla kenkiini hän oli laittanut.

Viime viikolla käytin näitä kenkiä ensi kerran pohjauksen jälkeen ja ne toimivat yhtä hyvin kuin uudetkin.

Mitä opimme tästä. Vanhatkin hyväkuntoiset tanssikengät kannataa pohjata, mutta ei liian pemeällä haljasnahalla.

Kirjoittajan avainsanat: Tanssivarusteet, kengät

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu