TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Sainko suudelman Ruusulinnassa? (Kristoffer 2008-09-28 18:22)

Sainko suudelman Ruusulinnassa?

Kristoffer
2008-09-28 18:22

Jos on vuoden mittaan usein, niin varsinkin syksyisin työni synnyttämä stressi sitä luokkaa, että emotionaalisesti olen turta kuin hirvestäjän kohmeiset sormet kylmän haulikon ympärillä.

Siis totta tosiaan pieni tanssipoljento olisi paikallaan (jo kuunkierto edellisestä) tuumin perjantaina iltapäivällä, kun istuin kollegoitteni kanssa iltapäiväkahvilla. En ollut läsnä, en kuullut mitä he rupattelivat. Olin muissa maailmoissa, olin tanssimaailmoissa ja päätin, että jos ei yksintein illalla niin sitten lauantaina meikäpojan kärsivä sydän saakoon vaivoihinsa mirhamia tanssiapteekin lääkehyllyltä.

Niihin tanssimaailmoihin sitten lauantaina (perjantai-ilta vilahtikin youtuben parissa) suuntasin peltihevoseni, Rosinanten, kiiltävän keulan kuin Don Quijote konsanaan hevosensa kohti pyörivää tuulimyllyn siipeä. En onneksi ollut yhtä häiriötilassa kuin Cervantesin luoma sympaattinen ritarihahmo, mutta jotain samaa häiriötä sittemmin koin aivojeni neonkortexiakerroksissa kun tanssimaailma tuhansin tuntein hyökyin päälleni.

Hetkessä oli pois pyyhitty jos ei kyyneleet, niin kärsivän sydämen turtuneet emootiot kun astuin sisään Ruusulinnan yhtä hämyiseen kuin tunnelmaltaan tiheään atmosfääriin. Vastaan iski paitsi ”pappapoppoon” soittimista vyöryvä monimuotoinen äänimaisema, jota musiikiksi kutsutaan, myös siinä vaiheessa iltaa voimakkaana leijailevat parfyymien ja partavesien tuoksut.

Enemmän kuin nenällä, enemmän kuin korvilla, silmillä koin niin musiikin, tuoksut sekä tanssijoiden värikkäät asusteet. Tunsin kuuluvani johonkin: tanssijaidentiteettini rakentui entiselleen jos ei jo aikaisemmin niin viimeistään siinä vaiheessa kun ensimmäiset tanssipyörähdykset parketti suvaitsi ottaa vastaan.

Totta tosiaan ne monet humpat, tangot, hitaat valssit, jivet sun muut, ne monet ihanat sävelet joita kumpikin yhtye oikein urakalla tajuntaamme illan mittaan työnsi, ja ne monet suloiset tanssijalat, jotka tarjosivat minulle hedelmällisen maaperän, sellaisen missä ympärillämme horrokseen vaipuvan luonnon viimeinen lahja on tuo uskomattoman kaunis värimaailma oranssinpunaisine ja keltaisine puunlehtineen, lahjoittivat mieleni tiedostamattomaan olemukseen kaipaamaani rentoutta ja illan raikkautta.

En säälinyt itseäni, en suonut itselleni montakaan lepohetkeä; tuntui kuin olisin vihannut itseäni ja halunnut rangaista raihnaista kehoani. Tanssin jos en niin kuin en koskaan aiemmin, niin jalkapoloilleni kuitenkaan yhtään armoa antamatta: no mercy. Suonissani hyökyi vaahtopäisinä aaltoina milloin adrenaliinit, milloin testosteronit, tuota samaa dopamiiniä ja serotiiniä jota Don Quijoten suonissa virtasi neljäsataa vuotta aiemmin. Ja voi pojat ja tytöt: mikä nautinto! Tämän saman kai tuo surullisen hahmon ritari koki taistellessaan tuulimyllyjä vastaan ja puolustaessaan sorrettuja ratsunsa selässä ruostuneen haarniskansa sisällä. Pieni tanssitauko näemmä tekee hyvää.

Ja hyvää teki löytää Ruusulinnan romanttisin paikka, varsinainen suutelusoppi, mikä sijaitsee mielestäni riikinkukkosalin hämyisimmässä nurkassa (narikkatilojen vieressä). Siinä jos missä, muutaman katsojan silmien edessä, tiheätunnelmaisen rumban soidessa pieni pysähdys, kevyt taivutus ja hellä suudelma kaiken rajun kädenalireuhaamisen jälkeen on totta totisesti paikallaan. Rohkea rokan syö (sanoisin, että hernekeiton syöminen on jäänyt vähille).

Näine hyvineni, tanssijaego pulleena, tämä surullisen hahmon tanssiritari suuntasi Rosinantensa Xenon valot pimeään yöhön konsa naistenhakutunti oli onnistunein elämyksin otettu vastaan.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu