TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Huikaiseva loppunäytös riutalla..Ei ehkä ihan niinkään. (Milonguero 2008-09-01 1:47)

Riutan erillisohjeet

Päivi
2008-09-02 9:31

"Epäjatkuvuuskohdista johtuen etenevien tanssien tanssiminen saattaa olla ulommaisella kehällä hyvinkin hankalaa, koska jatkuvasti joutuu tanssimaan sisemmälle kehälle tai sitten joutuu odottelemaan kapeikoissa. Naistenrivin kohdalla ulommalla kehällä tanssiminen on käytännössä mahdotonta ainakin koko ensimmäisen puolikkaan aikana ja silloin kun naisia on runsaati, usein myös toisen puolikkaan aikana.

Kahvion portaikon kohdalla oleskelee usein myös selkeitä ryhmiä ja myös narikan kohdalla."

Unohtamatta fanilaumoja. Usein heitä ei ole lainkaan, mutta joskus runsaastikin.

Mitenkähän etenevien tanssijoiden suu siinä vaiheessa pantaisiin, kun kädenalitanssijat täyttäisivät pömpelin ympärystän ja fanilauma lavan edustan? Nykyisessä tilanteessa fanilauman täyttäessä lavan edustan kädenalitanssijat levittäytyvät, toki osa ajattelemattomuuttaan fanien taakse, lähemmäs pömpeliä, mutta suurin osa kuintenkin sivuille.

Hyvä pointti Walkerilta!

Minusta kädenalitanssiminen ulkokehällä ei ole se Riutan ongelma, vaan se, että kädenalitanssijat kasaantuvat liiaksi esiintymiskorokkeen eteen ja se, että taaempanakin, missä on väljempää, kädenalitanssijat levittäytyvät osin seuraavankin tolppavälin alueelle, ahdistaen suljetun otteen tanssijat tanssimaan vain sisimmälle tolppavälille.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu