TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Agents ja Pulliainen eivät enää tanssilavoille tule (Daniel 2008-08-09 16:35)

Agents ja Pulliainen eivät enää tanssilavoille tule

Walker
2008-08-12 19:56

Suomessa perinteisesti soitettu tanssimusiikki on ollut käytännössä samasta muotista. Mitään oleellisia sovitys ja tyylieroja ei ole ollut. Myös suosituimmat radiosoitot on soitettu levyjen kopioina. Kun vaan tanssimusiikki soi niin siihen voi tanssia sen ulkoa opitun askelluksen ja tanssityylin mukaan. Näin ennen "hyvinä aikoina" - nyt on tyyli muuttunut.

Vaikka bändien ohjelmistoissa on edelleenkin yhteistä materiaalia - mielestäni liikaakin - biisit soivat kuitenkin useilla eri tyyleillä ja sovituksilla. Toisin sanoen jokaisen bändin musiikkiin pitää tanssiessa keskittyä, kun ei aina soitto kuljekaan siihen opittuun askellukseen ja tanssityyliin. Yleistä on myös tunnettuihin biiseihin tanssia sanoituksen mukaan, ja tämä vielä lisää vanhan ajan tanssijan epävarmuutta.

Erilaisiin biisien sovituksiin tanssiminen hiukan vaihtelee, niin tästä seuraa sitten tilanne, että monien vanhakantaisten tanssijoiden mielestä tempo on pielessä kun askelluskaan ei onnistu. Ymmärrän täysin tanssijoita jotka syyttävät tempoa vaikka siinä ei mitään vikaa olisikaan. Valtaosa tanssijoista ei ymmärrä musiikista juurikaan mitään ja on loogista syyttää askelluksen sopimattomuudesta tempoa, koska tempovika tuntuu luonnolliseltä siinä tilanteessa.

Lähes kaikki temposyytökset mitä viimeaikoina olen kuullut, ovat selkeitä muista poikkeavasta sovituksesta johtuvia. Esimerkiksi Unelmavävyillä on ollut ohjelmistossaan selvästi poikkevia sovituksia perinteisistä tunnetuista "olavivirroista" ja vastaavista. Mitään vikaa tempoissa ei ole ollut, mutta tanssiminen on ilmeisesti tuntunut epävarmalta, kun sovitukset ovat selvästi vakioista poikkeavia. Valitettavasti Unelmavävyjen ohjelmisto on hiukan muuttunut iskelmällisempään suuntaan, mutta mitään beat-mössöä se ei onneksi ole.

Muutamalla bändillä on ollut opetettuun tanssitekniikkaan sopimattomia "ylinopeita" biisejä, mutta näissä tapauksissa on riittänyt se että vaikkapa fuskusta jättää pois sen aikaisemmin yleisesti kursseilla opetetun suorastaan kammottavan nytkytyksen, niin tanssiminen kulkee aivan eri tavalla svengaten nopeaankin tempoon. Olisikohan nopean foksin tekniikan opettaminen unohtunut jonnekin. Tämäkin selittäisi varsin leppoistekin tempojen kokemisen ylinopeiksi, vaikkakin taitaa eniten ongelmia aiheuttaa sovituserot. Samaa biisiä kun soitetaan hyvinkin erilaisina sovituksina.

MUTTA... tempoista valitetaan vaikka kysymyksessä on monipuolisesti soitettu ja vaihtelevasti sovitettu tanssimusiikki.

Kirjoittajan avainsanat: tanssimusiikki, sovitus, perinteinen, tempo, tanssi, erilainen, nykyinen, vanha

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu