TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Käytäntöä haku- ja vientiaiheisiin: Hämäläisten härkämailla heruttelemassa (4711 2008-07-23 15:52)

Käytäntöä haku- ja vientiaiheisiin: Hämäläisten härkämailla heruttelemassa

4711
2008-07-23 15:52

Ykskaks kävi niin, että edessä oli matka Tampereelle ja hämäläisten härkämaille. Keskiaikaisten härkäteiden suunnasta en kiertänyt, ja Google Maps näytti kolmannella kerralla suorimman reitin Lokomontielle, kun ruksasin kohdan: Vältä valtateitä. Vanhan Viipurin kauppatien kuitenkin ylitin. Poika, joka putosi kyydistä Lahden aseman kohdalla matkatakseen rakennustalkoihiin Espooseen, totesi Lahtea lähestyttäessä, että hienoilla harjuilla tiet kulkevat. Niinpä, ihmiskunnalle arvokkaiden pohjavesivarastojen päällä kaasuttelemme edelleen, koska siellä oli aikanaan härkien ja hevostenkin turvallisinta kaasutella.

Lahdesta lähdettyä alkoi yhä enemmän sataa, ja satoi koko matkani ajan. Monenlaista muistoa mahtui reitin varteen, kun ei tarvinnuyt kiirettäkään pitää. Tampereelle tullessani totesin, että reittini autoon näkyvällä varrella ei juuri mikään ole muuttunut 60-luvun puolivälistä, jolloin siellä opiskelin - ennen kuin tulin Hatanpään valtatielle. No, onhan siinä yksi liikenneympyrä.

Tapasin valloittavia ihmisiä Lokomontiellä ja Leinolassa, ja aikani parkkipaikkaa etsittyäni päädyin ajoissa Vapriikkiin ehtiäkseni kello 14:n yleisöopastukseen Tiibet-näyttelyyn. Suositan; näyttely avaa silmiä ymmärtämään nykypäivää, niin tiibetiläisiä kuin kiinalaisia. Ja kulttikäsitöiden taidokkuus tietysti on oma ulottuvuutensa.

Kellarissan on Dora Jungin elämäntyöstä kertova Pellavan lumo-näyttely. Todella hienoa suomalaisen taidekäsityön sekä Tampellan historiaa. Totesin, että olen joskus 60-luvulla saanut lahjaksi pöytäliinan, jollaisia on valmistettu vain vähän yli 500. Ei sitä koskaan ole tullut ajatelleeksi, miten vähän hienoja pöytäliinoja on kudottu! Kannattaa tietää arvo ja säilyttää. Dora Jungin monimutkaiset kangaspuut, joilla en totisesti osaisi kutoa! Ne tulivat mieleeni myöhemmin tansseissa; ei ole aina yksiniitistä...

Vietettyäni 3,5 tuntia museossa sateenvarjoilin autolle ja mietin, missä ottaisin torkut. Matkan halvimman bensan löysin ennen Kangasalaa, Prismassa käväisin etsimässä ja löytämässäkin jotakin, myös ison vatsantäytteen teen kera. Sitten kohti Kisarantaa, jossa ei ollut vielä yhtään autoa, vain bändi. Luin aamun Hesarin, vaihdoin vaatteita ja torkahdin alas lasketulla istuimella. Äkkiä tajusin, kuinka tamperelainen menneisyyws jälleen kietoi minut! Radiosta tuli ohjelma syksyllä 1967 pidetystä, toimittajan työtä koskevasta seminaarista, jossa piti alustuksen 60-luvun proffani Raino Vehmas! Ensimmäisistä sanoista tunnistin persoonallisen esiintyjän, yli 40-vuotiset muistot tulvivat mieleeni, hymy nousi huulille niistä keskusteluista hänen työhuoneessaan. Voi, niitä aikoja iloineen ja murheineen! Luennon jokainen sana on täyttä totta tänä päivänäkin; mies oli näkijä.

Siitä sitten lippuluukulle. Märän pihan yli tallustelin tanssilenkkareilla, jotka ehkä kuitenkin olivat lattialla hiukan tahmeat. Sen totesin ensimmäisellä valssilla, jolle haki aina ystävällinen Fastereiden häistä tuttu ystävä Tampereelta. Samalla totesin myös, että keuhkot eivät ole vielä toipuneet bronchitisviikosta. Hengästyin - ja myös väsyin yhteentoista mennessä, mitä normaalisti ei tapahtuisi.

Millaisia olivat Hämeen herrat oudolle mummolle? Kaksi ennestään tuttua tunnisti ja haki, ja oudoissa oli mielenkiintoisia "tapauksia". Ensimmäisellä tunnilla sain tanssia lähes joka toisen kappaleen. Suurin yllätys oli pitkä opiskelijapoika, jonka luulin tunnistaneen minut (niin aina ajattelen nuorista, kun eihän nyt muuten...). Vaan ei hän siksi hakenutkaan, vaan sanoi, että outoja pitää aina hakea. Lukee tanssi.netiä, mutta emme paljastaneet niccejä. Menestystä tulevaisuudensuunnitelmiin sekä tanssitaipaleille!

Yhdeksältä tajusin, että Kisarannassahan on vuorotuntihaku, kuten Tampsallakin! Päätin, etten jätä hakuja väliin, kun tanssimaan olin matkan varrelle jäänyt. Yhtään tuttua ei näkynyt hakuaikoihin, ketään sellaista en erottanut, jonka tanssimista olin katsonut mielenkiintoiseksi - hämäläiset herrat olivat aika lailla keskikokoisia ja -näköisiäkin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, joten olipa vaikea erottaa toisistaan. Siinä, missä toinen kultapinssi arkaili, minä suunnistin kenen tahansa luo sitten, kun nuoremmat naiset olivat valintansa tehneet. Miesten hakuvuorolla taas huomasin edullisemmaksi pysyä hiukan taaempana, koska sieltä sivustasta tultiin hakemaan.

Mitä kohtasin jatkossa, vuolaana virtaavan hien lisäksi?

Usein kohtaan epäuskoisen hämmästyksen katseen, mutta Kisaranassa en yhtään. Pitkähkö mies sai minut kokemaan jivellä, että hellä hämäläinen kohtasi itäisen temperamentin. Ihmetteleviä katseita oli varmaan puolin ja toisin, kokeilin jämäkkää vastettakin, mutta lopulta hän neuvoi saman kuin Päivi bw-kurssilla: ihan rennot kädet! Ja niin onnistuivat vaikeimmatkin kuviot, ja loppukiitokseksi ohje, että ei naisten tarvitse kuvioita osata, miehet ne vievät, perusaskel riittää :). Noh...

Yksi nuorimies tarjosi vivahteikkaat jenkat, toinen ihanan pyörivät kevyet valssit. Kolmas yritti viedä rokkimaista buggia humpan tyyliin, mutta kun päätin seurata napakkaa etenevää, niin jopa löytyi kaverilta iloinen naama! Nautin itsekin, tosin käsiote oli vähän liian pitkä... Samalla ajattelin, että ensi viikolla pääsen jämäkkään lyhytotteiseen vientiin rokkaamaan, njam! Humbuugien bugg..., kaikkia vientiotteita en saa kunnolla osumaan liikeratoihini, mutta herkullista silti taitavine pyörityksineen. Kaikkiaan: enpä olisi etukäteen kuvitellut, että saisin vieraana nauttia buggeja.

Ja sitten luomuosastolle, joka oli kaikkien tanssi-iltojeni paras. Hambin aloittama ketju tuli mieleeni, kun nautin kolmen eri luomumiehen vienneistä: tangoa, cha-chaa, rumbaa ja hidasta valssiakin kolmen tanssilajin hybridinä, josta huonommalla viennillä olisin ollut melkein vihainen. Toivottavasti jokainen otti tosissaan vuolaat kiitokseni, koska koskaan ennen en ole luomutanssijan vientien rikkauksista näin nauttinut.

Kun väsymys sitten alkoi painaa päälle, en riskeerannut toipumistani vaan lähdin 2,5 tunnin kotimatkalle yhdentoista aikaan. Hymyssä suin ajattelin, että Kisarannan käyttöliittymä kahden kaupungin välissä on todella vierasystävällinen vuorotuntihakuineen. Arkena lyhyeksi jääneet tanssitkaan eivät mieltä kirpeise, kun lippukaan ei paljon maksa - ainakaan meille kaakonkulmalaisille.

Lahdessa alkoi nukuttaa vietävästi. Villähteellä alkoi taas satanen, ja se piristi niin, että ei tarvinnut ottaa torkahdustaukoa.

Niin, musiikkia ei tarvitse arvioida; Varjokuva sekä Myrskytuuli hyvin ok. Ajatella: kaksi orkestaria sillä hinnalla!

Kirjoittajan avainsanat: Kisaranta

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu