TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tanssikurssit helpommiksi (Hambi 2008-07-18 16:16)

Vapaasta viennistä

Pallosalama
2008-07-22 10:30

Sanoisin, että kuviosarjoja kyllä opetetaan, mutta ainakin itse tulkitsen sen niin, että silloin itseasiassa näytetään esimerkkejä erilaisista askeleista, joita voi viedä ja ottaa.

Vapaan viennin voi mielestäni saavuttaa kahdella tavalla - toinen on tuo mainitsemasi, opetellaan hirveä määrä kuvioita, kunnes yhtäkkiä napsahtaa aivoissa, ja huomaa että osaakin viedä vapaasti. (Näin kävi minulle salsassa).

Arvelisin, että jos tanssin mekaniikka ja säännöt vientiin ovat riittävän yksinkertaiset, tämä tapa toimii oikein hyvin - keho oppii liikkeen (viennin) säännöt esimerkkien kautta.

Ja toinen tapa on se, että opettelee ensin viemään muutaman yksinkertaisen askeleen, ja sitten poimii opetetuista esimerkkisarjoista askelia, joista yrittää keksiä, yksi kerrallaan, kuinka ne oikeasti viedään. Silloin jo oppimiaan askelien vientejä voi yhdistellä omiksi "sarjoiksi" vapaasti - vapaata vientiä, mutta vain sillä alueella jonka jo hallitsee.

Argentiinalaisen tangon vienti vaatii niin suurta tarkkuutta, että minun on pakko käyttää sen kanssa tuota jälkimmäistä tapaa.

Onnistuneen ja epäonnistuneen askeleen viennin ero voi siinä olla niin pieni ja ainakin minulle vaikeasti havaittava, että sitä ei kertakaikkiaan pysty tekemään oikein pelkästään katsomalla mallia ja toistamalla sen itse - jolloin kuviosarjojen toisto esimerkin mukaan ei opettaisi sitä mekaniikkaa joka pitää oppia.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu