TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Vain pieni kansanlaulu, ei sanoja ollenkaan (Mäntsälässä lauantai-iltana) (Kristoffer 2008-07-07 20:07)

Vain pieni kansanlaulu, ei sanoja ollenkaan (Mäntsälässä lauantai-iltana)

Kristoffer
2008-07-07 20:07

Moni muistanee tuon laulun, jonka sävelmääkin on helppo tapailla mutta sitä me kolmasosa vajaa salillinen tanssivaa ja istuvaa väkeä emme kuulleet, mitä vastoin illan alkuvaiheessa Kiintotähti-yhtye tyytyi vain instrumentaaliesityksiin, minkä takia tuo paradoksaalinen laulu tuli mieleeni.

Minulle laulujen sanat ovat tärkeitä, ja kuinka niitä sanoja kaipasinkaan varoitusteipin (musta-kelta-raita) värisiin asusteisiin verhotun edellä mainitun yhtyeen esittäessä iki-ihanan, toki harvoin lavoilla että yleensä missään kuullun, ”Sulle kauneimman lauluni laulan”-kappaleen, jonka ylivoimaisesti kaunein lause (minkä kerron kohta), ja joka aina sen kuullessani saa minut koko hyvin onnesta livertämään kuin pajulintu antennipiikin päässä, on: ”…laulan sun yöhösi kuutamoita”. Niinpä: laululla, jonka sävelkin on kaunis, vain voi laulaa toisen ihmisen yöhön kuutamoita.

Vielä ei ollut aika kuutamoiden ihastelemiseen, ei etenkään näin Pohjolan valkeassa yössä, sen paremmin kuin kansanlaulujen laulamiseen. Vuodenaikaan nähden harvinaisen kylmähkö ilmanala puhalteli viileää ilmaa tanssisalin sisälle, mikä niin suloisesti illan mittaan ainakin minun kuumaa ihoani tanssin tuoksinnassa voiteli.

Pähkinänruskeaksi paahtunut Teuvo Oinas, joka oli pukeutunut tummaan pukuun ja vaaleanpunaiseen kauluspaitaan, korjasi alkuillan sanojen puutteen charmikkaalla laulun tulkinnallaan. Mistähän laulusta lie oli sanat ”…Adrian aallon taskussa” , jotka veivät mielteeni merten äärelle. Samanlaista keinuntaahan pursi meren aalloilla on kuin tanssikin osaltaan.

En voi kieltää, etteikö myös musiikin melodialla, sävelkululla ja kaikilla musiikkiin liittyvillä elementeillä yksistään, ilman sanojakin olisi valtaisaa merkitystä kuulijalle. Musiikin voima on suuri. Se vie yhtä luonnollisesti kuin helposti näkyvän todellisuuden toiselle puolelle, niihin unenomaisiin hetkiin, joita koko hyvin kaipaamme ja sydän märkänä lakkaamatta janoamme.

Näitä mietin kun pesin käsiäni tanssipaikan alakertaan sijoitetuissa saniteettitiloissa huolimatta siitä, että ympärillä kitkerän urean ja saippuan mansikkaisen tuoksun keskellä häärivät miehet kuka peltikaukaloon vettään lorottaen, kuka hiuksiaan sukien tai käsiään kuivatellen tohottavan kuumailmapuhaltimen alla.

Mieleeni muistui ihastuttava kohta Andre Giden kirjasta Pastoraalisinfonia, jossa sokealle tytölle kerrotaan miten jumalaiseksi kaunottareksi hän on kasvanut. Kerran tyttö viedään konserttiin, jossa esitetään Beethovenin Pastoraalisinfonia, mikä sokealle tytölle on valtaisa elämys ja hän kysyy suojelijaltaan ” Onko se mitä minussa näet, todella näin kaunista". Musiikki paljasti tytölle jotain, mitä hän ei muuten olisi ymmärtänyt.

Kun illan puolivälin haminoilla Anniina Mattila kuulutettiin lavalle tulevaksi, oli jo pienoinen fani- ja muu kiinnostuneiden joukko kerääntynyt estradin edustalle. Yllätyksekseni fanijoukko muodostui suurimmalta osaltaan keski-ikäisistä miehistä, eikä mikään ihmekkään kun solistin nähtiin ilmestyvän pukeutuneena tiukkoihin mustiin trodeadorinhousuihin, kultabrodeerattuun vyöhön, tiukkaan mustaan toppiin, joka jätti paljaaksi navan, joka oli kaunis kuin makea rusina sekä mustaan nahkaliiviin. Hiilenmustaa asukokonaisuutta täydensi tummat olkapäille ja pitkälle alas selkään laskeutuvat hiukset. Siitä kun tytön olin viimeksi nähnyt reilut toista vuotta sitten, hänestä oli kehkeytynyt sensuelli ja suoraan sanottuna seksikäs solistitaivaan musta ruusu.

Anniina sähköisti illan kuin sähköankerias aloittaessaan lauluvuoronsa, mutta aika pian juonen kulku meni entisiin uomiinsa: ihmiset keskittyivät tanssiinsa, fanijoukko pieneni ja myös solistikin ikään kuin haki omaa fiilistään turvautuen jo kontaktin ottoon bändikavereittensa suunnalta. Hän myös veti mustan paitansa alas, jolloin navan säihkekin häipyi näkyvistä. Mikään ei kuitenkaan vähentänyt hänen iloista, tirskahtelevaa olemustaan, joka Mattiloiden sisaruksille on niin myötäsyntyisen ilmeistä. Hänen toista settiänsä en ehtinyt nähdä, konsa olisin mielelläni katsonut miten huippuammattilainen klaaraa oman fiiliksen rakentelunsa, sillä vajaan neljän tunnin tanssipoljento alkoi tälle tossunkuluttajalle olla kylliksi.

Ehdinhän kuitenkin mahduttaa tuohon tanssirupeamaan paitsi tanssinhapuilua vasta tanssisaran alkupäätä kyntävälle neitoselle, joka kai jostain sattuman oikusta valitsi opetustehtävään juuri minut, mistä palkinnoksi sain monta hersyvää naurua kuullakseni, kuin myös hakemaani varsin iäkästä leidiä, jonka hauras elinvoima niillä ihanilla kasvoilla sai sydämeni sulamaan tanssiessamme valssia varovaisin askelin.

Ja mahtui siihen iltaan myös varpaille astumista (toivottavasti ei muodostu tavaramerkiksi yllekirjoittaneelle) erään daamin kanssa tanssiessani. Hän naurahti spontaanisti. En kuvittele, että hän naurahti minun kömpelyydelleni, paremminkin koko hyvin tilanteelle vain. Mutta mikä parasta, se naurahdus oli sangen valloittava. Hänen kasvonsa säteilivät sellaista hurmaa, että minun teki mieli polkaista hänen jalkaansa uudestaan ja sen seitsemän kertaa peräkkäin.

Vaikka nelituntinen tanssipoljento oli jo kylliksi jouduin kuitenkin väkivaltaisesti kiskomaan itseni irti ”jahka vielä olisi ollut tarjolla jokunen hellä tanssi”-houkutuksesta, mene ja tiedä. Kävellessäni koivujen varjostamaa kujaa pitkin kohti ulosmenoporttia — musiikki soi enää vaimeasti loitommalla — sukelsin ikään kuin uuteen ulottuvuuteen, ihmeen hiljaiseen, lähes äänettömään (liekä vasaran ja alasimen kilkutus kuuloelinpajassa rauhoittuneet ja jättäneet enään jäljelle nopeasti etääntyvän kaiun). Mielen valtasi haikeus ”tässäkö kaikki”. Siinäpä hyvinkin.

Ja jos joku sattui katselemaan oviaukolta pihan poikki näki siellä lippuluukkujen tuolla puolen pienen alas laskeutuvan pölypilven, joka kertoi katselijalle, että siinä kohtaa Kristoffer paikalta poistuessaan oli kääntynyt vasemmalle kohti Pohjolan valkeaa yötä.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu