TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kuinka hyvä on tarpeeksi? (Ytp 2008-05-05 11:31)

Kuinka hyvä on tarpeeksi?

Jami
2008-05-06 8:30

Itse olen myös muutaman alkeiskurssin käynyt ja siihen päälle muutaman jatkon. Lavoille alkeiden perusaskeleet on hyvä hioa kuntoon. Lavoilla ei niistä jatkojen opeista ole juurikaan ollut iloa, kun ei niitä jatkokuvioita aina muista, pari ei osaa niitä tai osaa, mutta vienti voi tulla yllätyksenä.

Lattareita on ruuhkaisella lavalla muutenkin lähes mahdoton tanssia. Kuten viime lauantaina Riutalla tuli useat hienot rumbat ja chachaat, jotka kappaleen alun lajiomaisen tanssin yrityksen jälkeen vaihdoimme sylitanssiksi. Ei vaan onnistunut lattari, aina oli joku toinenkin pari samalla tontilla.

Kysymyksiä leireistä, joilla en ole koskaan ollut:

Miten opetus poikkeaa leireillä verrattuna muihin tanssikursseihin, joita pitkin syksyä tarjotaan useissa paikoissa?

Tasoryhmät määritellään, mutta jos tulen parin kanssa, voimmeko joutua eri tasoryhmiin? Miksi pitää osallistua parin vaihtoon, jos kerran pitää olla jo ilmoittautuessa pari mukana? Luin juuri tuolta toisesta säikeestä ainakin kahdesta kirjoituksesta, että kiitos opettajalle, kun unohtivat parin vaihdot, oli aikaa opetella rauhassa saman parin kanssa pitkiä kuviosarjoja. Ketä harjoitteluvaiheessa palvelee parin vaihto, jos se ei tunnu sopivan oppilaille?

-jami

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu