TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Mä annoin sulle kympin vain (Tapani 2008-04-16 15:29)

Lanttilavoista

Lutukolli
2008-04-17 16:32

Minäkin muistelen joskus joko kuulleni joltain tai lukeneeni jostain tansseista, joissa olisi maksettu tanssittujen kappaleiden mukaan.

Ainakin osoitteessa (http://koti.mbnet.fi/seija10/50luku.html) on kirjoitus, jossa 50-luvun stadin friidu skrivaa (kohdassa - 1950-luvun musiikki): "Helsingissä oli tanssilavoja ainakin Alppila Linnanmäen nykyisen parkkipaikan kohdalla, Patterimäki eli Patsku Pitäjänmäellä, Siinai Etelä-Haagassa ja lava Etu-Metsässä. Niissä oli katettu orkesterilava, muuten ne olivat aivan paljaan taivaan alla. Harvoin niillä oli elävää musiikkia, yleensä soitettiin levyjä. Nuoriso kerääntyi niiden tienoille, toiset tanssimaan ja toiset vain kuuntelemaan musiikkia. Varsinaista pääsymaksua ei ollut, mutta jos pari halusi tanssia, poika maksoi jokaisesta tanssista erikseen lavan ylläpitäjälle."

Alppilan lava (Alppilava, "Lihalaakso", "Luppula", "Lumpero") oli pystyssä joko vuoteen 1960 tai -63 asti. Kaupunki yritti lopettaa lavan toimintaa jo aiemmin, mutta päätökset eivät sitten ollet kai aivan pykälien mukasia. Lavan toiminnan puolesta kerättiin ilmeisesti aikoinaan nimilistojakin, mutta Lintsin parkkipaikan alle lava lopulta jäi. Jossain kirjoituksessa, luultavasti Tsiilarissa, on ilmeisesti Pekka Aarnio muistellut seuraavasti: "Sitähän pyöritti SKP:n Helsingin piiri, jossa oli taloudenhoitajana Armas Moll. Se hakkas vanhalla Remingtonilla seittemän liuskaa perusteluja, miks Alppilavaa ei sais lopettaa. Viimeisellä liuskalla se sit skrivas, et: "Sitä paitsi Alppilava toimii kaupungin nuorien lähes ainoana kokoontumispaikkana". Mut teki sen klassisen virheen, kiirees kun kirjotti, et paperis lukikin et: "Sitä paitsi Alppilava toimii kaupungin huorien lähes ainoana kokoontumispaikkana". Lautakunta hyväksy perustelut 100%:sti." Tanssinetin tieto-osiossa (http://www.tanssi.net/fi/p/vanhat.html) siitä todetaan: "Ei stadin tanssipaikoissa polkkaa ja jenkkaa soitettu. Niitä kuuli Alppilavalla, mutta se olikin sellainen landelaisten paikka. Ei stadin jengi siellä pyörinyt." Toiminnassa ainakin 1940- ja 1950-luvulla.


TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu