TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
"Helsingin makasiinien tontille tulossa tanssikeskus" (Päivi 2008-03-29 10:14)

Tanssihalukkuudesta

Lutukolli
2008-04-02 15:22

Voi olla että osa (vanhemmistako?) ihmisistä haluaa tanssia parina niitä "hitaita". Mutta ainakin minun havaintojen mukaan nykyisin nuorempi väki näyttää enemmän osallistuvan tanssiin silloin kun tulee "bilemusiikkia" ja he viihtyvät lattialla jammaten yksin, pareissa tai suuremassa "laumassa". Onko bilemusiikin suosion syy se, että tanssiin osallistuakseen ei tarvitse kuin rohkeutta tulla esiin.

Siksi omassa kirjoituksessani kyselin, onko sillä millaiselle musiikille on altistunut jossain tietyssä iässä mahdollisesti myös vaikutusta tanssihalukkuuteen joko parettain tai parittomana. Vai onko se kaikenlaisen musiikin rytmiin liikuminen sittenkin jotain paljon vanhempaa perua?

Kyllä minäkin mieluusti kävisin lähellä pienessä kuppilassa, jossa bändi soittaisi itselle mieluista musiikkia, tai se tulisi levyiltä. Valitettavasti ei minulla ole varoja ylläpitää sellaista hupia, ja lähin pubikin lopetti jo muutama vuosi sitten karaokeillat, jossa voi tanssia. Onneksi on kuitenkin sporamatkan päässä vielä Humppakellari ja Pressa.

Huvittavaa todeta, että ensin meinasin aloittaa tuon edellisen kirjoitukseni: En yritä ruveta kiistelemään tästä muna vai kana ensin tyyppisestä väittämästä.
;-)

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu