TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
PNP:n ja Korsuorkesterin tahdeissa liidellen (Ami 2007-12-17 17:43)

PNP:n ja Korsuorkesterin tahtiin RL:ssa 15.12.-07

Andreas pks
2007-12-22 13:45

Nurmijärven kohdalla moottoritieltä tuli pitkä jono autoja eteemme ja laskin niitä 12 kpl siinä suoralla kun ensimmäiset jo kääntyivät Ruusulinnaan. Parkkipaikka osoitti jo n. 20.15 melkoista ruuhkaennustetta lähes puoleen väliin täyttyneenä.

PNP siinä muistaakseni jo soitti Tangoa, jota heti narikan jälkeen piti päästä tunnelmoimaan. "Tutun ja turvallisen" laadukkaan Tanssiorkesterin tahdeissa oli siinä miellyttävää pitkin iltaa tanssia vaihtelevaan musiikkiin.
PNP on siitä mukava, että soittaa hyvärytmistä Foxiakin ja Fuskuun sopivaa Tanssimusiikiamusiikkia. Ei ole liiaksi jivevoittoista siten vaan tasapuolista.
Rumban lajityypillisesti tanssimisessa on se paha puoli, että tanssijat (osa "hyvistäkin") hivuttautuvat pikkuhiljaa tai ajoittain aivan kiinni jolloin saa osakseen potkimista ja törmäilyjä ja sama on chachaassa vaikka heidän toisella puolella olisi reilusti tilaa. Tällä kertaa ei hirvennyt mennä chachaan aikana ollenkaan potkittavaksi vaan joko huilasimme tai sylitanssimme ne.
Tuossa tauon pitämisessä on mukavana puolena saada katsella mitä moninaisimmila tyyleillä tanssivia pareja. Musiikkiakin varmaan tulee kuunneltua paremmin kun ei ole sitä kapteenin luotsausroolia silloin.
PNP oli sovittanut "Kotkan Ruusun" joksikin, jota oli puuduttavaa tanssia kuten muitakin iskelmiä yleensä. Sen päälle tuli kyllä ihan laadukas Tangopari, jota oli miellyttävä tanssia.
Toivottavasti PNP ei ala suuremmassa mittakaavassa "pilaamaan" sovittamaan mielestäni hyviä vanhoja tanssilajikappaleita ulos tai alemmas minun suosikkiorkesterilistallani.

Valotauluahan minä en lakkaa ylistämästä, koska en tanssi kaikkia tansseja kuten polkkaa, jenkkaa ja masurkkaa, joiden tullen jo hieman etukäteen pystyn hakeutumaan tyhjään istumapaikkaan huilaamaan. Myös silloin kun alkaa jo tarvita pientä taukoa valotaulun avulla voi tanssimisensa ja levon järjestellä mainiosti etukäteen. Onneksi siellä ei ollut nyt orkestereita, joilla olisi ollut niitä turhia värivaloja ja tanssijan savustamiskoneita.

Illan keskellä erään cha chaan kohdalla siinä istuessamme ja katsellessamme tanssijoita kiinnitti huomiotani pituuseroisen parin tanssi. Siinä n. 50 v mies piti alle 20 v. neitosta aivan liki ja tanssi chachaan askelia tapaillen, jota neito ei tuntunut hallitsevan jalkoja seuraamallani ja ilmeita vaivihkaa. Ei neito tuntunut pitävän tuosta tanssimisesta ollenkaan arvioin sitä tanssimista eikä siinä sanoja vaihdettu keskenään. Ensimmäisen kappaleen tauolla neito meni hieman kauemmaksi ja hetken ilm. mietittyään lähti vaan kävelemään pois ja mies jäi hömistyneenä katsomaan jälkeen.
Kuten täällä on monesti puhuttu on tanssijoiden ja etenkin miesten viedessään sovitettava se naisen taitojen mukaan, joka selviää jo kolmannella askeleella viimeistään sylitanssissa.
Neitonen tanssi irrotellen Fuskua sitten hetken päästä iloisesti keskialueella taas huomattavasti vanhemman miehen kanssa.
Oppia meille miehille ikä kaikki.

Korsuorkesteria en muista kuulleeni tai kauan sitten kerran, mutta heitä katsoessaan tuli kylläkin ryhdikäs olo. Laulajan kersantin ja viereisen oliko se alikessun natsat antoivat entisen maavoimien asepuvun myötä orkesterista siistin ja jämtin vaikutelman. Bassokin oli saanut yksilöllistä käyttöpatinaa varmaan pitkän uran aikana ja hyvin soi.
Korsulaiset aloittivat settinsä aina tavallisilla hyvillä Valssipareilla. Vaihtoaskelvalssiahan nykyisin soitetaan yleensä melko vähän illan mittaan kun muut lajit ovat tulleet tilalle. Valssin vähyys illoissa alkaa näkyä siinä, ettei tanssiväki osaa enää ennakoida tulevaa tilannetta vaan poukkoilevat helposti minne vaan. Saa olla tosi taitava ja varovainen ellei joudu jonkinlaiseen tönintään tai kolarointiin illan mittaan valsseilla sen verran kokemattomuutta tai taitamattommuutta alkaa siinä lajissa jo esiintymään.
"Valssi sopivasti tanssittuna poistaa koneesta hyvin karstoja".
Korsuorkesteri soitti ennakkoajatuksistani poiketen monipuolista ja vielä makuuni sopivaa kunnon Tanssimusiikkia.
Orkka ilmoitti soittavansa svingiä ja siinä katsoimme, että millaistahan se olisi nopeudeltaan. Soittajat ottivat sitten oikein mallikkaat yhteiset "rautakitaralanka-asennot" ja soittivat reipasta menoa. Annoin daamilleni vallan tanssia oman vientinsä ja makunsa mukaan pitkiä pätkiä ja oli siinä kovaa vauhtia, menoa ja maistui tosi hyvälle. Korsulaiset soittivat muistaakseni poikkeuksetta aina jotain tanssilajia (ei siis iskelmiä, beateja yms).
Ei tarvitse yhtään ihmetellä miksi orkesteri vaan on edelleen hyvin elossa ja suosiossa tanssimaailmassa.

Oli siinä meillä kaksi upeaa Tanssimusiikkiorkesteria molemmat omalla tavallaan todella hyviä.

Puolen yön maissa oli kotiinlähtö. Päälimmäisenä oli onnistunut kaikinpuolin hyvä tanssi-ilta.
Autoradio taas kuulolle iskelradion puolelle ja tapansa mukaan ilmoittivat soittavansa suosittuja kotimaisia jne.. ja soittivat jotain nuorisomusiikkia taas englanniksi, mälsää.
Piti vaihtaa Radio Suomen puolelle, jossa Vesa Matti Loiri lauloi "Sydämeeni Joulun teen". Katri Helena myös lauloi jonkin nätin Joululaulun. Perillä piti kuunnella loppuun istuen jonkun Talvelan tyyppisen oopperalaulajan laulamana Varpunen Jouluaamuna. Tuli aivan Jouluunvirittyvä olo.

t. Andreas pks

Kirjoittajan avainsanat: Andreas pks

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu