TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Mikä vetää meidät tanssilavoille? (Tomy 2007-11-05 23:30)

Täydellisten hakeminen

Andreas pks
2007-11-10 13:44

Tässä taannoin ollessani rivissä oli/on eräs nainen, jolla nuo kaikki kolme "fusiikka", tanssitaito, "tyyppisyys" on samassa yhteydessä niin en enää uskaltanut mennä hakemaan sitten kun olin opetellut hieman paremmin tanssimaan ja tuntemaan lavojen tapoja. Aivan alokkaana hain häntä ja hän kertoi pari vuotta sitten kuinka tanssikärpänen voi puraista ja tansseissa vaan tulee sitten käytyä usein. Hän on edelleen tosi vaatimattomasti esiintyvä tosi taitava tanssija. "Rimakauhuni" tarttui minuun huomattuani omat vähäisemmät taitoni ja hänen taituruutensa. Silloin tällöin näen hänen joutuvan olemaan sivussa kun ei ole haettu. Toivottavasti hän ymmärtää, ettei hänessä nuo kolme kohtaa omaavana ole mitään muuta vikaa kuin hän on niin kaikinpuolin hyvä, että miehillä lienee pientä rimakauhua hänen kohdallaan. Ja vielä en ole nähnyt hänen koskaan pakittavan ketään.

Elämä ei ole välttämättä helppoa mitä erilaisimmista syistä.

t. Andreas pks

Kirjoittajan avainsanat: Andreas pks, Tanssikulttuuri

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu