TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kuninkaallinen vaihdos Järvenpäässä (Humppis 2007-11-03 9:32)

Järvenpään väliaikalevyistä

Lutukolli
2007-11-03 14:46

Kuninkaallinen vaihdos Järvenpäässä (Speedy 2007-11-03 12:17); Väliaika musiikki ei nyt kyllä korjannut sitä esiintyjän jättämää puutetta. Muutenkin olen näillä muutamilla kerroilla mitä siellä käynyt huomioinut että siinä olisi kyllä parannettavaa. Ei kappaleet ole ainoastaan haastavia, vaan eilenkin viimeisen päälle mitään sanomattomia ja kuulutukset mitä sattuu.

Kannattais tehdä kokoelma levyja tai soittaa mikrolta. Ja niihin olisi joku selvästi merkinnyt mitä lajia se kappale oikeasti on.



Onko tanssikeskuksen väliaikalevyjen "soittopolitiikka" jotenkin muuttunut, vai mitä on tapahtunut, jos välilevyt noin pahasti korvissasi paukkuvat? En ole tällä syyskaudella käynyt paikalla, mutta aikaisemmin Sepon soittamat levyt ovat ollet ainakin minun mieleeni. Ja tällainen kilpatanssitaidotonkin on tanssilajit lähes takuuvarmasti tunnistanut ja niiden kohdalla, joissa taidot loppuneet, on voinut jammailla musiikin mukaan.

Minä toivoisin erityisesti enemmän vanhempia isojen orkisterien instrumentaalilevytyksiä.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu