TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Minkälainen Kesäillan valssi? (Reponen 2007-10-05 20:26)

Minkälainen Kesäillan valssi?

Marcos
2007-10-08 13:16

Haluaisin, että KIV välittää rehellisen kuvan suomalaisesta lavatanssista eikä ohjelmaa alenneta jonkin rajatun linssiludeporukan exhibitionismin välikappaleeksi. Kumma, että ilmiötä ei ole saatu aisoihin. Miksi ette esim. sisääntulovaiheessa ota kirjallista sitoumusta, että sisään tuleva henkilö ei tule samana kesänä toisiin KIV-tansseihin. Saataisiin esille paikalla todella normaalisti vieraileva tanssikansa. Toinen keino olisi pitää kuvauspaikka salassa, paljastaa se vasta tanssipaikan portilla. Joka ei halua naamaansa TV:hen, onnistuisi takuulla sekin: sovitaan, että kahviosta ei kuvata lainkaan ja tanssparkettia kuvataan tietyt, ennalta kerrotut ajat, eihän se nauhoituskaan kestäne kuin arviolta 1 1/2 tunti a (noin muistelisin koetun kahden KIV nauhoituksen perusteella, aikaa tosin alkaa jo olla noista kokemuksista).

Tuo linssilude-efekti oli todella kauheaa katseltavaa, hirveä hinku päästä kuvaan keinolla millä hyvänsä. Kun kuvaaminen loppui, mutta musiikkia oli, ei tanssiminen tuntunut porukoita kiinostavan pätkääkään.

Hyvä olisi kuvata ihan tavallisia tanssijoita ja lisäksi tietysti niitä taitavampia pareja myös.

Kirjoittajan avainsanat: KIV

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu