TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Monipuolisuustakuu - hyvä vai huono asia ??? (Suke 2007-08-13 19:38)

Monipuolisuustakuu - hyvä vai huono asia ???

Tutti Frutti
2007-08-14 16:09

Pohtimisen arvoinen kysymys, johon jokainen vastaa omalla tavallaan.

lajeja on liikaa muiden kuin todella pienen joukon omaksuttavaksi.

Ainakaan kaikkea ei voi opetella kerralla. Ei onneksi tarvitsekaan. Voi priorisoida oman kiinnostuksen mukaan.

Minulle monipuolisuus on hyvä asia. Yhtä ainutta lavoilla nykyään tanssittavaa lajia en ole häätämässä sieltä pois, vaikken itse läheskään kaikkia osaa tai aina halua tanssia.

Jos lavoilla tanssittaisiin ainoastaan perinteisiä suljetun otteen tansseja perinteiseen tapaan, kävisin tansseissa huomattavasti nykyistä harvemmin. En ehkä lainkaan.

Silloin tällöin voisin tanssia koko illan joko pelkkiä lattareita tai pelkkiä r'n's-tansseja. Eniten silti kiinnostavat sellaiset ihan tavalliset lavatanssi-illat, joina periaatteessa pääsee tanssimaan kaikkea mahdollista. Ja suhteellisen tasapuolisesti.

Kirjoittajan avainsanat: tanssilajit, monipuolisuus

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu