TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tangot häviämässä (Henkseli 2007-06-21 16:29)

Tangot häviämässä

Henkseli
2007-06-21 16:29

Ovatko käden ali tanssijat savustamassa tangot pois kokonaan Suomen tanssilavoilta?

Jokin aika sitten keskusteltiin, voidaanko tangoa tanssia käden ali!!!! Moitin tanssinetissä yhtä laulajaa siitä, että hän soittaa lähes pelkästään buggia tai sen tyylistä musiikkia ja sain vihaisia muistutuksia, ettei tarvi mennä häntä kuuntelemaan mutta kun tangoon tai slovareihin erikoistuneita yhtyeitä ei ole!!!

Särkässä oli kaksi yhtyettä keskiviikkona. Ennestään tiesin että kädenalihan ne molemmat pääasiallisesti vetävät. Kysyin kuitenkin toiselta, eikö tango kuulu heidän valikoimaansa. Vastaus oli kielteinen. Sitä seurasi vain viittaus toiseen yhtyeeseen. Tämä taas soitti illan aikana peräti yhden tangoparin ja senkin sitten, kun ei enää mahtunut kunnolla tanssimaan. Seinäjoen tangokarnivaaleihinkin on jo pesiytymässä käden ali tanssien basilli!!!

Monet yhtyeet eivät soita tangoa ollenkaan, toiset soittavat niitä todella huonosti ja parhaatkin tyytyvät tavallisesti vain pariin kolmeen pariin illassa. Tangokuninkaallisetkin usein lähes unohtavat tangot, kun alkavat palvella käden ali tanssijoita.

Loppuuko siis tango? Tanssi, jossa on eniten tunnetta, joka antaa mahtavat mahdollisuudet tulkintaan ja läheisyyteen ja arjesta irtautumiseen. Tanssi, jonka helpoimmat muodot sopivat kaikille, josta on helppo vaikka aloittaa tanssiharrastus.

Miksi tangoa syrjitään? Ovatko syyllisiä musikantit vai kenties käden ali tanssijat. Vai olemmeko me tangoon rakastuneet? Tosiasia kuitenkin on, että tango on jo pitkään hiipunut ja pelkään sen kuolevan pois. Ehkä minä sitten siinä samalla!!!

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu