TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Aatteleppa ite omalle kohalles! (Tuulikki 2007-06-07 10:36)

Aatteleppa ite omalle kohalles!

Humu
2007-06-07 15:05

Mahtanetko parahin Pia M koskaan kuullut ilmiöstä "rimakauhu"? Koitappa sitten ajatella sinkun, paritanssin perusteet oppineen ihmisen mahdollista tunnetilaa hänen nähdessään kaikki nuo ihanat tanssivat parit. Heikoimmille saattaa tulla ylitsepääsemätön heikkoudentunne. Pariskunnille asia lienee helpompi? No mitä siitä, luonnonvalinta toimii ja vain vahvimmat selviävät.

Vahvemmat yksilöt selviävät järkytyksestään ja päättävät päästä tanssimaan ainakin omalla hakuvuorollaan (kaikkihan oletettavasti tietävät, että uuden naaman on vaikea päästä TANSSIMAAN eikä vain kävelylle. Pätenee erityisesti daameihin?). Hänelle on tähdennetty oman aktiivisuuden tärkeyttä mm. tanssi.net:in keskustelupalstalla.

Hänpä sitten hakuvuorollaan ryhtyy toimintaan ja hakee vaikkapa järjestään henkilöitä, joiden on omin silmin nähnyt osaavan tanssivan ja vieläpä nautivan siitä. Jos kyseinen aloitteleva henkilö saa hakuvaiheessa, itse tanssin aikana tai palautusvaiheessa viestintää ei-toivottavuudesta, rimakauhu tuskin ainakaan vähenee. JA P....LE, MINÄ OLEN SYYLLISTYNYT ITSEKIN KYSEISEEN VIESTINTÄÄN, JA VARMASTI TULEN SYYLLISTYMÄÄN TULEVAISUUDESSAKIN! Ihminenhän minäkin olen enkä mikään pyhimys.

Mutta oleellista laajalle levinneen suomalaiskansallisen paritanssin säilymiselle on edes jonkun onnistuneen tanssikokemuksen muodostuminen illan aikana. Kynnys seuraavaan iltaan on silloin huomattavasti matalampi. Harva ihminenhän on niin masokisti, että ilta illan jälkeen lähtee kokemaan ei-toivottuuden tunnetta tai epäonnistumista. Vain myönteisillä kokemuksilla tanssiharrastus säilyy ja kukoistaa.

Tanssiharrastuksen säilymisen vuoksi olenkin viimeaikaisissa kirjoituksissani käynyt taistoon suvaitsevaisuuden puolesta tanssilavoilla. Taituritkin tarvitsevat joskus uutta verta porukan harventuessa vuosien myötä ja mielestäni ennenkaikkea taiturit tarvitsevat taviksia osaltaan maksamaan edellä mainittujen harrastusmahdollisuuksien olemassaoloa. Jos 10 % vuosittain tanssipaikoilla kävijöistä tuokin puolet vuosittaisista pääsylipputuloista, se ei riitä niiden ylläpitämiseen. Me (lienee minun osaltani aiheetonta arvonnostoa) tarvitsemme aloittelijoita ja taviksia! Miksemme siis suvaitse heitä keskuudessamme sen sijaan, että valittaisimme heidän olemassaolostaan?

Hyvää kesän jatkoa toivottaen

Humu.

P.S. Olen kuullut tälläisen väitteen, että hyvä (miespuolinen/viejä) tanssija sopeuttaa tanssinsa kulloinkin käytettävissä olevaan tilaan. Hän ei syytä toisia ruuhkasta. Mahtaneeko pitää paikkansa Teidän mielestänne?

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu