TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Halpaa sokeria Syvälahdessa (Johan Tokes 2007-05-20 14:46)

Syvälahdessa 19.5

Hannele
2007-05-23 23:45

Tuonneppa mekin olimme jo ajoissa päättäneet lähteä mukaan, jostain syystä hieman enteellisesti vain jäi ja jäi tuo nimien lisääminen listaan kunnes sitten viestitin Sepeteeukselle tulostamme. Lauantaina sitten lähdimmekin jo aamusella matkaan, nimittäin lapsuudestani hyvin läheisen ihmisen surujuhlaan ja sieltä sitten kohti Kangasniemeä.

Puolisentuntia myöhästyimme tuosta Leilan ja Speedyn opetustuokion alusta mutta mukaan pääsi todella hyvin.... lämpöisten tervetulo halausten ja toivotusten jälkeen. Tuo opetustuokio hyvässä porukassa olikin todella hyvä joten kiitos vielä "opeille".

Kahvihetken jälkeisessä arvonnassa oli onnetar puolellani ja pääsinkin nauttimaan aloitusvalsseista, en vain valitettavasti illan aikana ehtinyt hakea takaisin joten anteeksipyyntöni tästä... muutenkin nuo porukkamme miehet olivat menossa ettei heitä sanut paikallistettua. Ilta kului todellakin nopeasti ja aivan liian pian olikin viimeisten valssien vuoro.

Leikilläni illan aikana nimitin tuota tanssilavaa "pylvässaliksi", sain kuulla että siellä on aikoinaan ollut huomattavasti enemmänkin noita pylväitä... jos todellakin noin on ollut niin melkoista pujottelua ovat saaneet tanssijat harrastaa.

Kotimatka sujui vuorotellen toisen ajaessa ja toisen nukkuessa, kotiin saavuimme hieman yli aamu kuuden.... kilometrejä auton mittariin kertyi koko reissusta runsas 700.

Sepeteeukselle vielä kiitokset kun järjestit oivan tilaisuuden tutustua viihtyisään tanssipaikkaan. Kiitokset myös kaikille tanssittajille, niin palstalaisille kuin muillekkin.

Kirjoittajan avainsanat: Syvälahti

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu