TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lavalohikäärme swingparatiisissa vol.1 (Drago 2007-05-19 16:48)

Lavalohikäärme swingparatiisissa vol.1

Jitterbug
2007-05-21 12:01

Muutama kommentti:

"Musiikki bileissä oli 90% lindyä, loput boogina tai buggina tanssittavaa."

En ole kyllä ollenkaan samaa mieltä että musiikki olisi ollut 90 % lindyä. Ekana iltana oli ehkä jopa yli puolet jotain muuta kuin swingiä (= eli "lindyä"), esim. Beach Boys, Blues Brothers -tyyppistä musiikkia. Toki näitä muitakin musiikkilajeja pystyi tanssimaan lindynä, mutta varsinaisesti lindylle tyypillisestä swing-musiikista en puhuisi. Samoin bändi-iltana ei livenä varsinaisesti swingiä soitettu, paitsi tauoilla levyltä. Tokana iltana Vaakahuoneella olikin sitten mielestäni kaikki musiikki swingiä, vaikka hidasta bluesia tuli suhteessa kohtalaisen paljon. Vaakahuoneella olikin mielestäni ehdottomasti parhaat bileet ja tunnelma, lautalattiasta huolimatta.

"Pistin myös merkille, että ulkomaiset valmentajat saivat 95% tanssia keskenään.. heitä ei myöskään haettu?? Tämä vaikutti minusta todella oudolta, melkein jo epäkohteliaalta heitä kohtaan. Olisin itse varmaan hakenut, mutta vaatimattoman tasoni vuoksi en sitten kehdannut. Leirillä oli kumminkin paljon todella taitavia tanssijoita, miksi he eivät hakeneet valmentajia?"

Harmi tosiaan että ulkomaiset valmentajat tanssivat vain keskenään. Sen pistin merkille, että ainakin yhtä naisista (Metteä) haettiin tanssimaan. Yleensä leireillä haen ulkomaisia valmentajia, mutta kun he (mies-valmentajat) eivät itsekään hakeneet ketään suomalaisia (yleensä kuitenkin miesten rooli on hakea), niin eipä sitä viitsinyt, varsinkin kun aiemmin on yhdeltä heistä tullut pakit. Mielestäni he antoivat olemuksellaan jotenkin sellaisen vaikutelman, etteivät erityisesti halua tulla haetuiksi, joten miksi sitten alkaa kiusaamaan.

Kaiken kaikkiaan hieno leiri.
Mitä leiriltä jäin hiukan kaipaamaan, oli mm. Cabaree eli valmentajien ja leiriläisten esityksiä.

Kirjoittajan avainsanat: lindy hop, swing

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu