TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lipun hinnoista...taas kerran (Mmss 2007-04-26 12:33)

Mistä kummasta tuollaisen hinnan noston olet saanut tietoosi?

Raisa-Tiina Lahtinen
2007-04-29 13:24

Kuulun Kisarannassa tansseja järjestäviin ja me emme ainakaan ole tehneet päätöstä nostaa lipun hintoja ensi syksynä. Muutenkin tuo "-joka lauantai 14 ¤!" tuntuu täysin tuulesta temmatulta.. kuka lie moisen huhun takana? Meillä nimittäin lipun hinnat vaihtelevat artistin mukaan ja lisäksi lippuja on aina myynnissä kahden hintaisia sekä usein myös vielä useamman hintaisia. Esimerkiksi eilen, kun Tomi Markkola oli esiintymässä, sisään pääsi ennen klo 20 kympillä, sen jälkeen normaalihinta 12,50 ja alennushinta opiskelijoille, työttömille, omille vip-korttilaisille, kaikkien Suomen tanssiseurojen jäsenille, tanssinetpinssin esittäville sekä Kisarantaan tulevalla bussilla tuleville oli 10,50. Näitä kahden euron alennuksia annamme aina oli sitten esiintyjänä kuka tahansa. Lisäksi joskus joku ryhmä pääsee vieläkin edullisemmin. Viime kesänä lavan vieressä olevan leirintäalueen asukkaat pääsivät puoleen hintaan.

Olemme mm. tänä keväänä laskeneet, että keskimääräiseksi tanssilipun hinnaksi on tullut n. 11,70 euroa. Eilen esimerkiksi jakauma noilla eri hinnoilla tulevien kesken oli lähes tarkkaan saman verran tanssiväkeä jokaisella hinnalla. Esim. ns. finkkuilloissa alennetulla hinnalla meille tulee n. 2/3 lipun ostaneista.

Toivon, että edellä olevan artikkelin kirjoittaja ottaisi minuun yhteyttä vaikkapa sähköpostitse tämän palvelimen kautta ja kertoisi tietonsa lähteen.

En nyt kiireiltäni ehtinyt lukea koko säettä, joten palaan myöhemmin keskusteluun, mikäli aihetta ilmenee.

Kirjoittajan avainsanat: Kisaranta, lipun hinnat

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu