TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
KIV-Invaasio! (Drago 2007-04-17 0:06)

KIV-Invaasio!

Drago
2007-04-17 0:06

Paljon on puhuttu siitä miten "Kesäillan valssi"-ohjelma antaa täysin väärän kuvan lavatanssista ihmisille... Nyt olisi tilaisuus ja mahdollisuus tehdä sille asialle jotain! Kisarannassa on KIV-tanssit keskiviikkona 30.5, esiintymässä mm. PNP. Tehdään näihin tansseihin väellä kunnon invaasio! Paikalle tarvitaan siis mahdollisimman paljon tanssin harrastajia, hyviä tanssijoita, jotka voivat näyttää, ettei lavatanssi ole pelkkää eläkeläishumppaa!

Tietooni on saatettu, että mikäli paikalle saadaan riittävä määrä harrastajia, voimme saada mahdollisuuden vaikuttaa ohjelman tekoon ja leikkaukseen niin, että meidät myös nähdään ja pääsemme tosiaan viestimme tanssimalla näyttämään! Lähtekää mukaan, käytetään tämä mahdollisuus hyväksi kun sellainen meille tarjotaan. Toista tilaisuutta tuskin tulee.. Levittäkää siis sanaa myös ystävillenne, tuttavillenne, tanssiseuroille ja kouluille! Näytetään yhdessä, että lavatanssi voi oikeasti olla hauskaa, ja tanssimassa käy kaiken ikäistä väkeä!


Tanja 2007-04-17 0:18 =>

Juu, mukana ollaan jos ei mitään ihmeitä satu sitä ennen. Vaikken mie mikään KIV-fani olekkaan, niin tanssiharrastuksen maineen takia voin jopa suostua jälleen kerran televisioonkin :)


Helsinkiläinen 2007-04-17 2:07 =>

Ei enää usko riitä tähän asiaan :) Eiköhän sitä ole jo tarpeeksi yritetty. Tuputtaminen ei vaan tuota tulosta. Ja vaikka yhdessä KIV:ssä näkyisikin hyviä tanssijoita - kuka sitä ohjelmaa nykyään(jos milloinkaan on tehnyt) katsoo? Ja kiinnostaako tätä ohjelmaa seuraavia ihmisiä, että tanssitaanko siellä lavalla hienosti?
Yleensä en ole näin pessimistinen, mutta tämän aiheen kanssa ei tunnu muuta vaihtoehtoa olevan. :D

Aikoinaan vielä hiukan kiinnosti kertoa lavatanssin ilosanomaa kaikille vastaantuleville.. nyttemin se on vaihtunut pelkkään paritanssista(, jota itse pidän pääasiana, vaikka hienoa tää meidän kulttuuri onkin) puhumiseen.
Sitä saa helposti esille ottamalla soittimen ja muutamia kavereita mukaan ja lähtemällä ihmisten näkyville tanssimaan. Siis täällä kaupungissa. Joskus joku voi vaikka tulla juttelemaan ja näin saada infoa asiasta - kenties lavoistakin :).

Ja vielä sitten: Kyllä se vaan on niin, että se todellinen enemmistö lavoilla käyvistä ihmisistä on sitä "eläkeläishumppa" -osastoa.. Joten miksi mainostaa jotain, mikä olisi sitten käytännössä erilaista, kuin ihmisille ensin kerrottu.


Jansku 2007-04-17 8:38 =>

Voishan tuota ajatella, jos vaikka evään sais raahattua mukaan (ilman en varmaankaan viitsi seisomaan lähteä). Onko tarkempaa aikataulua tiedossa? Seuraava päivä kun on työpäivä..


Jerryjee 2007-04-17 9:24 =>

Kipparilakkien ja muiden TV:ssä helposti erottuvien päähineiden invaasio lienee taattu. Ja invaasio kameroiden eteen. Mitä enemmän porukkaa lavalle tulee, sitä enemmän se näyttää siltä "typerältä massan seassa heilumiselta".


Gilbert 2007-04-17 10:51 =>

Harmi, että Kisaranta on nykyisiin kiireisiin nähden liian kaukana. Mutta tavallaan olen Helsinkiläisen kanssa samoilla linjoilla. Ehkä KIV antaa totuudenmukaisen kuvan lavatanssista. Se voi olla erilainen kuin itse toivoisi, mikä sitten onkin ihan eri asia. Mutta ei tyrmätä yritystä näyttää toisenlaistakin puolta lavoista, jos ohjelman teosta vastaavat kerran ovat varovasti lupautuneet suhtautua myönteisesti asiaan.

Drago: "...hyviä tanssijoita..."

Millaisia nämä ovat? Onko hyvä tanssija = teknisesti taitava tanssija vai jotain muuta?


Henkseli 2007-04-17 11:15 =>

Kannatan lämpimästi.

Vaikka tanssipaikoilla onkin runsaasti eläkeläisiä, eivät he sentään kaikki paikat huomioon ottaen suinkaan muodosta enemmistöä. Vastaan väittäjät olette kyllä väärässä! Toisaalta niissä tv-iltamissa matkustaa ympäri Suomea aika lailla sama porukka (eläkeläisiä), joille näyttäis olevan kaikki kaikessa päästä tv ruutuun heilumaan.

Tanssin harrastajat pikemmin karttavat noita paikkoja ja paikalla ollessaankin väistelevät kameroita, minä ainakin. Yritän päästä paikalle, joskin mulla on jo nyt buukattu muuta tärkeääkin menoa siksi illaksi, mutta yritän silti!!


Jora 2007-04-17 12:54 =>

En uskalla tulla. Siellä saattaa päästä kuvaan juuri silloin, kun viime lauantain taitoinen rouva tulee hakemaan humppaan. Ehkä, jos olisi täydet takeet siitä, että saa leikata itsensä pois. Onneksi en taida olla edes lähistöllä tuohon aikaan. Sitä paitsi useimmat tulkitsevat minut jo eläkeläiseksi.

Kieltämättä KIV-yleisö saisi olla hiukan normaalimpi tai siis todellisempi. Ihan väärä KIV:n antama kuva ei ole, sillä monella syrjäisemmällä lavalla tilanne on ollut tai muuttunut kivimäiseksi. Etelässä taas nuoremmat ja muut tanssitaitoiset liikkuvat helposti sopivan esiintyjän perässä.

Ehkä nuoremmat eivät ole kovin halukkaita tulemaan tällaisiin tilaisuuksiin. Pitäisikö sekin totuus saada julkisesti näkyviin, että nuoret tytöt tanssivat iäkkäämpien herrojen kanssa? Joskus, kun vielä uskalsin tunkeutua tanssiseuroihin, siellä kyllä tarjottiin mahdollisuuksia osallistua nauhoituksiin. Monet eivät lähteneet mukaan.

Toivotan invaasiolle menestystä. Vähintään kaikki, joilla on mieleinen pari tiedossa, ehdottomasti mukaan (selviää samalla tuokin asia ::))) )


Tinke 2007-04-17 12:41 =>

Tosi hyvä idea Drago!! KIV-viesti on aika virheellistä mitä noin yleensä tanssilavoilla tapahtuu tuskin nuoria tai nourempia aikuisia huokuttelee lähtemään tanssimaan.Tärkeätä on antaa myöskin oikeaa viestiä tanssilavojen nykytilasta. Olen valmis tulemaan talkoisiin.


Raisa-Tiina Lahtinen 2007-04-17 12:53 =>

Toivon, luulen ja uskon, että meidän kisarantalaisten, niin tansseissa käyvien kuin henkilökunnan intresseissä olisi, että KIV Kisarannassa näyttäisi TV:ssä siltä, miltä meillä näyttää yleensäkin tanssi-iltoina. Siksi kannustan kaikkia mukaan! Toivottavasti kukaan ei tykkää pahaa, jos kerron, ettei meillä todellakaan näytä siltä, miltä yleensä KIV teeveessä näyttää.. Joten kaikki rohkeasti mukaan Kesäillan valsseja tanssimaan Kisarantaan ja kaikkialle muuallekin missä niitä tehdään!


MLeena 2007-04-17 14:14 =>

Yrittäkää ihmeessä nuoret mennä paikalle, vaikka kolmen vuoden takaisesta invaasiosta ei kovin paljon telkkarissa näkynytkään. nyt saattaa olla eri henkilöt vastaamassa nauhoituksesta ja ohjelman editoinnista.

Olen erimieltä Helsinkiläisen kanssa siitä, että eläkeläiset olisivat suurin tansseissakävijäryhmä. Tietysti parikymppisestä jo nelikymppiset tuntuvat eläkeläisiltä, joten erimielisyys varmaan johtunee tuosta katsantokantaerosta.


Wihtori 2007-04-17 15:55 =>

...ja KIV-sivuilla tais olla tieto siitäkin, että ko. ohjelmaa nauhoitetaan myös Lempäälässä, Nurmen lavalla.


Helsinkiläinen 2007-04-17 16:35 =>

Kylläpäs moni ehti vetää herneen nokkaansa :D. Eläkeläishumppa-osastolla en viittaa pelkkään ikään, vaan myös tanssitaitoon. Siis lähinnä siihen, miltä touhu __näyttää__ ulospäin. (Siis eri asia, kuin jos tanssi on mukavaa, joka on se pääasia.)

Ja toki on olemassa sellaisia paikkoja, kuten Auran Nuortentalo ja Valasranta. Ajattelin vaan Suomen lavoja ja niillä käyviä ihmisiä kokonaisuutena. Itse olen kiertänyt kohtalaisen paljon Suomen lavoja ja _minulle_ on jäänyt tälläinen kuva, että nuorena ja hieman enemmän, kuin perustanssit osaavana - olen aina vähemmistönä.

Älkää kuitenkaan minua kuunnelko :D. Yrittäkää te, joilla intoa vielä riittää.
Ei sitäkään tiedä, jos itse satun paikalle - vaikka suunnitelmissa se ei tällä hetkellä ole.


Päivi 2007-04-17 17:40 =>

Helsinkiläinen: "Kyllä se vaan on niin, että se todellinen enemmistö lavoilla käyvistä ihmisistä on sitä "eläkeläishumppa" -osastoa.. Joten miksi mainostaa jotain, mikä olisi sitten käytännössä erilaista, kuin ihmisille ensin kerrottu."

On totta, että KIV:n antama kuva on todellisuutta joillain lavoilla, mutta se ei ole todellisuutta läheskään kaikilla lavoilla! Mielestäni KIV:n pitäisi näyttää KUNKIN LAVAN oikeaa todellisuutta!

T-net-invaasion avulla saisimme hieman tasapainotettua jakaumaa. Muutaman kymmenen tnettiläisen lisäys ei vääristäisi kuvaa vielä millään tavalla, vaan toisi sitä lähemmäs keskivertotilannetta.

Todennäköisesti en pääse Kisarannan kuvauksiin mukaan, mutta kannatan vahvasti ja olen hengessä mukana!


Aapo 2007-04-17 18:12 =>

Onko todella niin että jos tanssinettiläiset menevät KIV:iin keski-ikä siellä laskee? Minulla on vaikutelma että palstan keski-ikä on keski-ikäis-eläkeläispainotteinen.


Manjaana 2007-04-17 20:16 =>

Viimeksi olin tuossa mukana ja moni muukin oli, muuttiko se jotain tai nuorensiko KIV:n kuvaa, ei mielestäni.

Vaan kun bändi on mieleinen ja paikka itselle uusi, ja JOS vielä kyydin saan kaavittua jostakin niin mukana tietty..

Se, että toista tilaisuutta tuskin tulee, ei silti mielestäni pidä paikkaansa, niitä tulee aina, nytkin tuli..


Eevu73 2007-04-17 23:23 =>

Jokainen saa olla omaa mielipuoltansa mutta toivoisin ihan samaa kun Raisa-Tiinakin että ainakin kaikki ne, jotka muutenkin kuluttavat lähes "työkseen" kisiksen lattioita ja myös ne jotka ovat motivoituneet, tulisivat paikalle. Minä olen tulossa "omaan kotiin".

Kotona on hyvä olla, oli kuvauksia tai ei. Tiedän todellisuuden niin tällä lavalla kuin monella muullakin.


DMalone 2007-04-18 9:03 =>

Periaatteessa mukana jos ei ole muuta menoa.. Ei se nyt niin kauheaa ollut silloin Riutalla, vai kultaako aika muistot? ;-)


Ami 2007-04-18 15:01 =>

Vaikka haluisinkin katsoa TV:stä tanssia, joka on aivan muuta kuin sosiaalifoksia ei se tule koskaan onnistumaan KIV-lähetysten yhteydessä, sillä siellä on aina siksi suuri tungos, hyvä jos pääsee jotenkin liikkumaan.
Ainoana mahdollisuutena pidän sitä, että jotenkin rajoitetaan tanssijoiden määrää. Esim. Myydään kolmea erivärisiä lippuja, ja vain saman värisen lipun ostaneet saavat tanssia kulloinkin ilmoitettuna aikana.

Ikä ei aina useinkaan kuitenkaan ole este siihen, että KIV-nauhoituksissa emme saa kokea ja nähdä sitä tanssin lumoa ja hauskuutta, jota lavoilla tapaamme.


Tangontaitaja 2007-04-18 16:07 =>

En näe mitään tarvetta lähteä näyttämään naamaani tv:een kun käyn tanssimassa.Kyllä se riittää ainakin mulle, enkä ymmärrä sitä miksi aina mollataan ns eläkeläisiä. Maksaahan nekin tanssin hinnan niin kuin muutkin ja jos he lopettaisivat tansseissa käymisen niin ei lavat kauaa pyöri. On ne niin iso ryhmä, saisimme olla vaan iloisia että käyvät niin on tanssipaikkoja missä käydä. Hyvää tanssikevättä vaan kaikille.


Drago 2007-04-19 0:03 =>

Tää oli sitten vihoviimeinen kerta kun minä yritän tätä jengiä innostaa yhtään mihinkään. Alan vakavissani harkita vetäytymistä myös Rönnin tapaamisen järjestelyistä, ei kukaan täysipäinen tällaisen pessimistisen marisijaporukan eteen viitsi nähdä vaivaa.

Sanonpa vaan, että jos ei edes yritä, ei voi mitään voittaakaan. Ja sitten on turha täällä inistä valituksia, jossei viitsi itse tikkua ristiin laittaa. Kaikki pitäisi saada suoraan eteen kuin manulle illallinen?!


-Jo 2007-04-19 10:14 =>

Hienoa Drago, että laitoit tämän asian liikkeelle - ilman muuta kannattaa yrittää! Yrityksen onnistumisesta ei tietenkään ole takeita, mutta jos ei yritetä, niin on takeet siitä ettei mitään tapahdu! Tuo ohjelma on todellakin merkittävä "väärän kuvan" antaja lavatansseista, tai ERITTÄIN yksipuolisen kuvan ainakin. Itselläni oli kuva lavatansseista tuon ohjelman perusteella AIVAN erilainen, kuin nyt sen livenä koettuani, ja siksi olen erittäin mielelläni mukana muuttamassa sitä kuvaa vaikka vain hippusen!

Sitäpaitsi nämä "pinssi-invaasiot" voivat olla muutenkin yllättävän toimivia, esimerkiksi meidän invaasiomme Turun T-talolleonnistui hienosti, vaikken olis etukäteen uskonut.


Kikka 2007-04-19 13:29 =>

KIV-tanssit ovat tähän asti TV:ssä olleet mitä ovat. Kerran olen nauhoitustungoksessa ollut, ei yhtään miellyttävä kokemus.

Mutta minusta on hyvä idea, että tanssinharrastajia, niitä Kisarannan vakikävijöitä ja muitakin, olisi nyt paikalla mahdollisimman paljon. Kuten Raisa-Tiina kirjoitti ( ja kai joku muukin ) olisihan se hienoa, jos KIV näyttäisi lavan meiningin edes himpun verran samanlaisena kuin se ihan oikeasti on.

Dragon aloituskirjoituksessa on kerrottu, että voi olla mahdollista vaikuttaa ohjelman tekoon ja leikkaukseen... Jess ! Kaikki vaan siis mukaan ! Innokkaat ja ilomieliset tanssinharrastajat täysin riippumatta iästä tai tanssitaidosta !

Minä yritän päästä paikalle. Vaikka edellisen kuvauskeikan muistot ei niin hyviä olekaan eikä tuo ilta tavallista tanssi-iltaa varmaan tule vastaamaan. Silti haluan optimistina yrittää olla osaltani vaikuttamassa tanssilavameiningin näkymiseen telkkarissa edes hiukan enemmän sellaisena kuin se on. ( Mainittakoon, että en henkilökohtaisesti ollenkaan välittäisi näkyä telkussa, mutta osana tanssiporukkaa kyllä. )

Tanssitapaamisiin siis Kisarannassa 30.5. ja muissakin KIV- ja/tai kesätansseissa :)


Päivi 2007-05-30 15:10 =>

Onneksi lähtijöitä on tuntunut löytyvän, joidenkin tyrmäämisistä huolimatta. (Jopa jonkinasteisia kelkankääntöjä havaittavissa.:)

Mukavaa iltaa ja pitäkää lippu korkealla minunkin puolestani! :)


Tuisku 2007-05-30 15:55 =>

Lähden mielelläni mukaan tuonne Kisarantaan edustamaan nuorempaa polvea ja näyttämään että tanssi on hauska harrastus. Tyllit päällä ja meikit naamalla odotan että pääsen lähtemään. Kädenali tansseja tanssimaan ja näyttämään että muillakin tavoilla voi tanssahdella kuin vain sylissä humpan tahtiin ;-)


MardiJan 2007-05-30 17:00 =>

Sinne ilmanmuuta. Hymyilemään, näyttämään onnelliselta ja näyttämään, että tanssi tekee iloiseksi. Pienet kätöseni laitan suureen ristiin henkilöitä, jotka yhteisiä asioita hoitavat, arvostaen. Älä murheita murheellisista kanna, Drago. Maailmassa täytyy olla myös pessimistejä, jotta optimistit eroittuvat.


MardiJan 2007-05-30 17:02 =>

Sinne ilmanmuuta. Hymyilemään, näyttämään onnelliselta ja näyttämään, että tanssi tekee iloiseksi. Pienet kätöseni laitan suureen ristiin henkilöitä, jotka yhteisiä asioita hoitavat, arvostaen. Älä murheita murheellisista kanna, Drago. Maailmassa täytyy olla myös pessimistejä, jotta optimistit eroittuvat.


Stefanus 2007-05-30 18:13 =>

Oikeastaan KIViä voi boikotoida jo siitäkin syystä, että nauhoituspaikat ovat kovin suppealla alueella. Ei ainakaan anna hirveän monipuolista kuvaa lavakulttuurista eri puolilla tätä valtakuntaa, kun nauhoituspaikat ovat yhdessä kasassa.


Tom 2007-05-31 11:44 =>

NOH NIH, Invaasio onnistui hyvin, eix joo.

Ja tällä tarkoitan sitä että jokaisella osallistujalla ikään, sukupuoleen sosiaalisäätyyn jnejne katsomatta oli kivaa, kukaan ei mollannut toista siellä tanssiessaan.

On HIENOA että suopeutta ja tilaa riitti puolin ja toisin, sittenkin ;) On UPEAA kun hyväksytään toistenkin tyyli vaikka ei itse haluaisi tai voisi mennä samalla tavalla.

Positiivista avarakatseisuutta, WAU !

T


Tangontaitaja 2007-06-03 12:18 =>

On se taas tosi hienoa kun kiv alkaa, en ymmärrä kun toisilla on hätä että tansseissa käy vanhempaa väkeä saman hinnan ne tuo kuin muutkin vaikka en olekkaan itse enää teinikäinen en näe mitään huonoa että tilaisuuksissa käy eri ikäisiä, kyllä ne nuoret voi välillä käydä diskoissa jos siitä tulee traumoja kun näkee vanhempaa väkeä lavoilla. Hauskaa tanssikesää odotellessa.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu