TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Vonkaaminen (Janne83 2007-04-15 12:03)

Vonkaaminen

Hambi
2007-04-16 22:36

Kaikessa liikunnassa voi ja kannattaa kehittyä niin henkisesti kuin fyysisestikin, koska taito korvaa hiukan tunnetta. Aluksi tietysti pitää liikkua, jotta siinä voi sitten myöhemmin kehittyä. Aluksi toistot ovat tärkeitä, jotta omasta ja parin liikkumisesta ja kokemisesta voi jotakin tehtyjen havaintojen perusteella tietää.

Aika on kaiken harjoittelemisen ja kehittymisen A ja O. Mikäli harjoitukseen on käytettävissä alle tunti, kannattaa koko puuhaan ryhtymistä harkita vielä uudestaan, ellei sitten ole kyse siitä kohdasta, jossa toistot olivat tärkeitä. Yksittäisiä nyansseja voi ja kannattaa tietysti harjoitella jatkuvasti ja mielellään oppia etsimään niitä jatkuvasti.

Tunnin lämmittely riittänee aluksi liikunnallisessa kokonaissuorituksessa, koska siinä ajassa sekä lihakset että hormonit ehtivät lämmittää kehon tomintavalmiksi. Tunteella voi vetää sitten lämmittlelyjä paljon pidempäänkin. Viiden tunnin mittainen klo 20 aloitettu yhtäjaksoinen kokonaissuoritus alkaa jo rasittaa seuraavaa aamua sen verran paljon, että enemmän olennaiseen keskittymisestä on etua.

Harjoittelun toistotiheydestä olisin hiukan eri mieltä nimimerkin Ranskalaistekorot kanssa. Jos haluaa jossakin lajissa kehittyä, niin 2-3 kertaa viikossa olisi harjoiteltava. Kuka muistaa ilman kertaamista pari viikkoa sitten opiskellut kuviot? Ongelma parin välille syntyy, jos toiselle riittäisi pelkkä tunne, ja toinen haluaisi hioa tekniikkaa. Pahin tilanne on, mikäli päädytään harrastamaan liikuntaa pelkästään toiston vuoksi vailla tunnetta tai halua kehittyä teknisesti. Silloin voi perustellusti kysyä itseltään, harrastaako liikuntaa oikean ihmisen kanssa.

Tapani vastasikin jo hyvin seksistä ja rakastelusta: "Kaikki rakastelu on seksiä mutta kaikki seksi ei ole rakastelua...". Meniskös vastaava vertailu tanssiin siten, että kaikki tanssi on musiikin mukaan liikkumista mutta kaikki musiikin mukaan liikkuminen ei ole tanssia.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu