TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kärsämäellä bugittelemassa vaan ei pakittelemassa (Speedy 2007-02-25 10:50)

Tanssiravintola Iso Vaalee ja Mikko Mäkeläinen

Mirkku
2007-02-25 17:42

Olipahan melkoinen yllätys kun saavuimme paikalle ja parkkipaikka oli jo tupaten täynnä klo 21 jälkeen. Ja vielä jouduimme jonottamaan sisäänpääsyä onneksi sisätilassa lämpimässä. Uusi tanssitila sijaitsee nyt yläkerrassa entisen ylälattian lähellä. Mikko Mäkeläinen veti siis salin täyteen tanssijoita ja heti huomasi, että lattia oli liian kapea malliltaan :( Ilman vaihto oli kuitenkin parempi kuin entisessä paikassa. Illan aikana tuli tanssittua molemmilla puolilla joka olikin kätevää kun siirtymä matka ei ollut pitkä. Fuskua ei sopinut uudella puolella tanssimaan lattian kapeuden takia. Buggia sainkin mennä taitavan viejän ohjauksessa vauhdikkaasti kun hänellä oli taitoa luovia ahtaistakin paikoista. Kuitenkin iltani jäi jotenkin vajaaksi tanssillisesti vaikka olikin sekahaku. Salissa ei oikein löytänyt haettavia kun kaikki olivat vähän sikin sokin sekaisin eli varsinaista hakurivistöjä ei muodostunut. Seuraavan tanssireissuni suuntaan kuitenkin jälleen isommille parketeille kun on mahdollisuus, ravintola tansseista jää aina huonompi jälkimaku.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu