TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lista: Kysely miehille naisten seuraamistaidoista (11 vastausta) (Angervo 2007-01-13 20:28)

Kysely miehille naisten seuraamistaidoista

Humppis
2007-01-15 8:15

Leevi: Jokin aika sitten juuri kukaan ei tuntunut osaavan seurata, myöhemmin lähes kaikki.

Liekö ironiaa kuitenkin. Vastaan silti, kuin ei olisi:

Omaa kehitystä viejänä tarkoitettaneen tuossa. Joka tapauksessa riippuu omasta vaatimustasosta, minkä katsoo olevan hyvää tai kelvollista ja minkä taas kelvotonta seuramista.

Sillä tietysti on valtava merkitys, että viejän oman kokemuksen karttuessa yleensä haettavien joukko kaventuu pääosin samantasoisiin ja /tai omaan vientityyliin sopiviin, joten seuraamaan kykenemättömät jäävät vähitellen hakematta. Otanta ei ole ennää kattava koko kentän todellisen tilanteen selvittämiseksi.

Näin minullekin on käynyt.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu