TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ruususena Ruusulinnassa (Manjaana 2006-12-27 13:03)

Ihan vaan tanssimassa Ruusulinnassa

Ami
2006-12-27 16:06

Jivetär:"Yritin tutkia kaikki mahdolliset lehdet, mitä niistä tansseista sanotaan, eikä sanottu yhtään mitään."

Myös minulla oli aluksi aikomus Järvenpään Tanssikeskukseen, mutta epätietoisena aloitusajankohdasta päätin suunnistaa Ruusulinnaan, olihan siellä Rosso/Tarja Lunnas ja Cosmos.
Minua kummaksutti se, ettei Tanssikeskus ilmoittanut tanssien alkamisajankohtaa tanssi.net:ssä.

Aluksi näytti siltä, että Ruusulinnaan ei Tapanin tansseihin paljon porukkaa tulisikaan, mutta kellon 21:00 lyödessä oli jo lähes kaikki neliöt täytetty.

Kumpikin orkesteri soitti jälleen hyvää tanssimusiikkia mielestäni lähes koko ajan.
Loppuun asti piti jäädä tanssimaan, koska muistin Rosson kerran aikaisemmin Pesäkalliolla soittaneen ihanan valssin "Papillon". En nytkään pettynyt odotuksissani, sillä viimeisenä valssina he jälleen esittivät tämän kappaleen.
Erään toivomuksen heille kuitenkin esittäisin, että etsisivät paremmat cha-cha kappaleet niiden viimeisessä setissä esittämiensä tilalle.
Cosmoksen äänenvoimakuus oli alussa aivan liian kovalla. En tiedä pienensivätkö he sitä, kuitenkaan jatkossa se ei kuullostanut niin pahalta.

Manjaanaan olisin mielelläni halunut tutustua lähemmin, mutta aina kun katseeni hänet löysi, oli hän liitelemässä, jonkun tanssittajan käsivarsilla silmät ummessa. En rojennut herättää häntä tästä unesta.

Kirjoittajan avainsanat: tanssipaikat, Esiintyjät

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu