TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lista: Palstalaisen/pinssiläisen profiili (67 vastausta) (Tanssityttö25 2006-10-02 23:46)

Palstalaisen/pinssiläisen profiili

KaS
2006-11-23 15:06

- Kolmas lavatanssitalvi menossa, kiitos kuuluu työväenopiston jatkokurssin tanssiparilleni, joka vei minut lavalle ekan kerran. - Kerran viikossa Pesäkalliossa, kesällä lähilavoilla. - Joka viikko säännöllisesti lavareiden eri ryhmissä. Minulla on vielä paljon opittavaa ja treeni on oikein hyvä liikuntasessio, kun siinä hikoilee ja hengästyy ja se kestää yli puoli tuntia ja lisäksi se on mukavaa. - Olen aina rivissä, koska hauskuus tulee erilaisesta viennistä ja uusista ihmisistä. - Ikäni on juuri nyt sama kuin syntymävuoteni ilman satoja ja tuhansia. - Olen lahtelainen, muutin tänne 20 vuotta sitten, ja ylpeä siitä, meillä on kaunis ja hyvä kotikaupunki. - En ole hankkinut pinssiä, mutta tanssinetin välityksellä olen saanut paljon kivaa ja hyödyllistä elämääni. - Mottoni on: "Aikansa kutakin". Tanssin myötä olen saanut aivan uutta ja ihanaa sisältöä elämääni, johon jäi iso tyhjä tila lasten kasvettua aikuisiksi ja erottuani.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu