TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Aurassa 4.11.2006 (Burlakka 2006-11-08 15:31)

Aurassa 4.11.2006

Suvikumpu
2006-11-09 9:05

Ensikertalaisena minäkin Aurassa 4.11.
Burlakan raporttiin vielä omia huomioitani.
Saavuin Auran nuortentalolle n. 20:50. Hämmästyksekseni huomasin tanssiväen vielä odottevan autoissaan ovien aukeamista.
Pavin, Puistokulman, Ruusulinnan ja muiden 'omien' lavojeni käytännöstä poiketen Aurassa ovet avattiin vasta 20:50.
Tuo Burlakan mainitsema yleisön nuoruus ilmeisesti vaikuttaa toimintatapoihin. Aikuisemmalla väellä olisi paremmin aikaa, halua ja ehkä varaakin nauttia kupillinen ennen tanssien alkua.
Kahvion tarjonta oli monipuolista ja suolaista syötävää löytyi runsaasti.
Täällä oli onnistuttu pitämään hyvä tasapaino tanssimisen ja alkoholitarjoilun kanssa. Tarjoilun huomasi, mutta se ei päässyt häiritsemään tanssimista.
Vaikka kyseessä oli urheiluhalli, tuntui paikka silti viihtyisältä. Tanssimerta pääsi seuraamaan myös yläpuolelta, parvekkeelta. Tuntui kuin tuijottaisi isoa pyörrettä, joka on valmis imaisemaan sinutkin mukaasi, ja niinhän se tekikin.

Puitteet olivat siis oivalliset ja lattia minulle mukavan pitävä.
Väkeä oli kuitenkin paljon, varsinkin daameja.
Ensimmäiset 1,5 tuntia päädyin lähes istumaan. Burlakka tanssitti minut ja yksi tuttu taituri, siihen jäikin.
Noin suuressa salissa yksittäiset parit katoavat kuin mereen ja yhden illan aikana et pysty tanssimalla näyttämään taitojasi ja vakuuttamaan herroja hakukelpoisuudestasi. Kävin joutessani kiertelemässä salia ja joku nappasi minut tanssiin. Pääsin takaisin riviin viimeisten joukossa - eturiviin, sillä muuri oli läpäisemätön. Siitä alkoikin minun tanssini.
Koska olin vain vierailemassa, päätin olla loppuillan 'röyhkeä' ja punnata itseni keskelle eturiviä, maksoi mitä maksoi, sillä siitä herrat meitä daameja poimii - tuntemattomiakin.

Musiikin voimakkuudesta: En kaivannut korvatulppiani koko iltana, vaikka nykyisin reagoin melko herkästi!
Varsinkin Casino-orkesterin miksaajan työ oli vierestä seurattuna upeaa. Heti, kun jokin instrumentti alkoi työntyä isommin esiin, käytti hän hienoista vaiennusta ja sai aikaan miellyttävän, tasapainoisen soundin. Casinon alkuiltaan verrattuna Varjokuva soitti lujempaa. Myöhemmin Annika Eklundin myötä kasvoi myös Casinon volyymi. Musiikki siis soi lujaa, vaan ei särkenyt korviani.E.Tuomas: osaatko kertoa miten noin voi olla? Kun joskus tuntuu, että tulpat saa tunkea korviin, vaikka volyymi vaikutakkaan isolta?

Alkamisajasta:Miksi, oi miksi tanssien pitää mukamas alkaa noin myöhään!

Kuskin kanssa keskustelua koko kotimatkan, kotona 04:10, unten mailla 04:15 - arvelen.
Hyvä reissu, ihan heti en noin pitkälle lähde uudestaan.

Kirjoittajan avainsanat: musiikin voimakkuus, Aura, Casino, alkamisaika

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu