TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ambivalentti alkuillan autereinen avaus (Kristoffer 2006-10-15 8:45)

Ambivalentti alkuillan autereinen avaus

Kristoffer
2006-10-15 8:45

Noissa tunnelmissa istuin yksin auton takapenkillä Järvenpään tanssikeskuksen parkkipaikalla – muut olivat jo innoissaan kirmanneet ensivalsseille, unohtaen minut sen sileän tien –, ja siellä pimeässä illassa siemailin hiljalleen Merlot-rypäleestä valmistettua punaviintä, jossa oli aistittavissa Bretagnen satumaisten kauniiden laaksojen vieno tuuli, kuin olisin vielä kuullut akordin paimenen huilusta.

Ja siinä kun humala alkoi kehkeytyä suonissani, palautui mieleeni viikolla lukemani Aleksis Kiven (olihan tämän mestarin syntymäpäiväviikko meneillään) herkullisen muheva virke, jossa hän ainakin itseäni kovin viehättävästi kuvaa suhdettaan ”miestä väkevämpään” niin kuin vain mestari osaa:

”Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman hämmennystä aivoissas.”

Hänen syntymäpäivänsä kunniaksi ennen tanssien alkua siis kohotin lasin tuota jumalten juomaa ihan yksikseni – minua on joskus vaikea ymmärtää, myönnetään. Ja toden totta, jo toisen lasillisen kohdalla viinin eliksiiri oli sydämeni kautta koukaten kiiruhtanut aivoihini, eikä mikään muu kuin hämmennys kuvannut paremmin silloista olotilaani – joskin miellyttävää sellaista.

Tanssit kutsuivat, mutta halusin vielä hetken viettää iltaani mestarin seurassa. Hyvä että halusin, sillä samassa mieleeni pulpahti nykyajan Aleksis Kiven eli Martti Syrjän oivallinen sonetti, joka omalla karulla tavallaan kuvaa samaa asiaa:

”Kas viina menee ensiin poskiin, sitten aivoihin, ja sieltä käsin vaikuttaa se kaikkiin vaivoihin.”

Vanhan mestarin ja nykyajan trubaduurin hengentuotosten välillä ei ole kuin reilut 150 vuotta, ja minä, jota ei suinkaan baarikärpänen ole purrut, vaan paremminkin tanssikärpänen, saan kokea osakseni tuon helmiäishohteisen aikajanan, ja niinkin pienen välittävän elementin kautta mitä punaviini edustaa. Ja sitä mukaan mitä enemmän humala levisi jäseniini, tunsin rakkautta, en noita edellä mainittuja herroja kohtaan sinänsä, vaan heidän taidettaan kohtaan. Havaitsin silmänurkkani kostuvan. Joskus elämä vain yllättää. Olin jo valmis palamaan kotiin, vaikka ilta oli vasta alussa. Tuossa hetkessä todentui tuo otsikon sisältämä attribuutti.

Mutta – tuhat tulimmaista – ei muuta kuin sisälle ”vaikka hiukkasen horjuen” mennä sitten lompsin koko Metallimiehenkadun tien leveydeltä, jos sallitte pienen liioittelun.

Martti Metsäketo and the Band loistavalla orkestroinnillaan sittemmin hälvensi hämyistä hämmennystäni sitä mukaan kun viinin suloinen lämpö viileni ja otti minuun paitsi etäisyyttä myös hylkivän asenteen. Sellaista asennetta en onnekseni kohdannut tanssittamieni ”tanssisylien” taholta, vaikka vähäinen tanssitaitoni kovin oli korroosion peitossa. Päinvastoin, mistä todisteena oli eräs jos toinenkin varsin leiskuva tanssisessio muutaman viehättävän rouvan kanssa.

Niissä sessioissapa sitten koin pääni sisäisissä avaruuksissa kunnon ilotulituksia tyyliin Mouling Rouge. Ei silti, että niitä enää välttämättä olisin eilisiltana tarvinnut, olinhan jo kurkistanut A.Kiven tummanpuhuvaan kiuluun aiemmin, mutta bonuksia otetaan vastaan niin kauan kuin joku niitä suostuu tarjoamaan.

Bonuksia silmilleni tarjosi myös Marita Taavitsainen, joka oli pukeutunut ikään kuin prinsessa-tyyliin pitsihameen helma alaspäin leviävän satiininsileän mekon alta pilkistäen, viehättävän näköinen oli hän, ja eittämättä ilmensi jotain samaa herkkyyttä, jota salin toisessa päässä isossa julisteessa Marilyn Monroe omalla maagisella tavallaan levitti surumielisen hymynsä yhtä leveälle kuin hameensa helmat joutsenen siipien lailla. Kauniin syksyn autereisen tummanpuhuvaa apeutta oli kumpaisenkin olemuksessa.

Kirjoittajan avainsanat: estetiikka

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu