TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Syystunnelmissa Hietsussa (Suonkulkija 2006-10-01 15:04)

Syystunnelmissa Hietsussa

Suonkulkija
2006-10-01 15:04

Tanssipaikalle saavuin hyvissä ajoin, vaikka jätinkin ensimmäiset valssit väliin. Sisälle oli tullut jo sopivan verran tanssikansaa, kun ensimmäisiä tansseja lopeteltiin. Ei muuta kuin seuraavaan hakuun mukaan tanssimaan. Onneksi tuuttujakin vielä löytyi.

Kovin eteni ilta foksi painotteisesti, nopeaa - hidasta. Ehkä se oli jo odotettavissa, kun toista kertaa Juha Metsäperän & Hurmion tahtiin tanssin. Illan aikana tuli muutamat humpat, bugit ja hitaat valssit. Eija Kantolan & Omegan tahditti cha chaat, rumbat ja sambat, mutta heiltä odotin myös jenkkoja tai polkkia - ei tullut tälle illalle. Eija oli iloisena ja pirteänä esiintymässä. Hieman lopussa tuntui, että Eija olisi ääntään rasittanut.

Syksyinen merituuli viritti jo päivällä semmoset puuskat, etten enää autopeliä kylmempää kulkuneuvoa tansseihin menoksi valinnut. Onneksi niin, sillä pikkuisen vettä tihuutteli, kun viimeisten valssien jälkeen pois lähdin hymyssä suin - takana siis hauska tanssi-ilta.

Kirjoittajan avainsanat: hietasaari, Eija Kantola, Juha Metsäperä

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu