TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Nelinpeli (Kippe 2006-09-03 19:15)

Nelinpeli

Kippe
2006-09-03 19:15

Yksi juttu ihmetyttää paljon. Miten Nelinpeli -orkesterista on voinut tulla SMORK? Olin valitettavasti kerran keikalla katsomassa toista artistia orkesterineen, kun tämä lauma esiintyi ja jos mahdollista, niin toista kertaa ei tule. Soittaminen oli kohtalaista, mutta ne aivan tajunnan tuolta puolen olevalta olevat spiikit - pitkiä kuin nälkävuosi ja niin täynnä puujalkavitsiä kuin olla ja voi. Laulu on taas melkoista huutamista, luulisi että vähemmälläkin kailotuksella kuulee.

Telkusta oli pakko kärsiä sen verran että kesäillan valssia 2.9.06 piti katsoa muista syistä. Varjokuvan solistina oli aina yhtä upea ja karismaattinen Eija Kantola. Ja mitä teki Nelinpeli, sama karjunta jatkui. Ja mikä 'parasta', ohjelma oli torso kun Ylen väki oli onnistunut jotenkin tuhoamaan tapahtuneesta tehdyn matskun. Se on sitä nykypäivän ammattitaitoa!!!! Hyvä YLE!!! Normaalin kaavan mukaan Eija olisi esittänyt neljä kappaletta ja Varjokuvan omat biisit puuttuivat nyt kokonaan!!

Että herkistää.

Aamen!!

Kirjoittajan avainsanat: Nelinpeli

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu