TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Esakalliolla Plogman ja Helmi (Tiltti 2006-09-02 16:09)

Esakalliolla Plogman ja Helmi

Tiltti
2006-09-02 16:09

Edellisen viikonlopun fiiliksistä palattiinkin eilen Esakalliolla takaisin maan pinnalle mitä tanssilisten tunnelmien osaksi tulee. Niitähän sieltä tansseista on näköjään tähänkin mennessä haettu. Somerolle ajellessa mietin muutamaan otteeseen, että ketäs siellä tällä kertaa esiintyikään. Mutta vastausta en saanut, ennen kuin sisälle olin päässyt. Mutta kun tanssimaan piti päästä niin mitäs väliä sillä artistilla. Kunhan paikalla on edes jonkin verran illan tarpeiksi tanssitettavia. Noh paikalla oli sellainen normaali määrä tuttuja tanssitettavia joiden kanssa tanssimista riittikin koko illaksi. Toki sieltä muutaman uudenkin kanssa tuli tanssittua, tosin tanssinettiläisiä hekin joten eivät he ihan sillä tavalla "uusia" olleet. Eräälle tanssituristille kiitos tanssituista kappaleista. Kuin myös muillekkin.

Omasta tanssimisesta ei oikein mitään maata järisyttävää fiilistä tuntunut löytyvän sillä osan kappaleista tuntui fiilistelyn osalta semmoiselta ettei kappaleeseen oikein tahtonut päästä sisälle... Harmi vain sillä esitettiinhän siellä monia sellaisia kappaleita joista olisi voinut saada vaikka mitä irti. Mutta herkkyys jäi vissiin kotio tällä kertaa. Harmiksen huomasin myös että ainoat Plogmanin kappaleet jotka olisin tahtonut olla lattian puolella naatiskelemassa, olinkin silloin naisten tunnin jälkeen ulkona tuulettumassa. Ei olisi huonompaan rakoon voinut niitäkään fiilistely kappaleita sitten laittaa. Mutta muuten Plogmanin osuus oli aika pitkälti Buggina tanssittavaa ja tavallisena sylitanssina sitten vähän yksipuolista. Helmen osuudella tuntuivat "pojat" saaneen paljon toiveita, joita he sitten monesti toteuttivat ja hallituksen kokouksia tuntuivat pitäneen taukojensa aikan runsaasti. Muuten Helmen osuus oli ihan tanssittavaa vaikka en ihan niihinkään sisälle päässyt tunnelman puolesta.

Väkeä paikalla oli kohtalaisen vähän verrattuna edellisen perjantain tilanteeseen, mutta hyvin täytimme tilan tälläkin kertaa. Naisenemmistöä ei tainnut pahemmin olla prosentuaalisesti, mutta miesvoittoiseksi emme tilannetta tainneet saada tälläkään kerta aikaiseksi missään vaiheessa.

Kaiken kaikiaan ihan kohtuulliset tanssit vaikka en saanut ittsestäni ihan sellaista irti kuin olisin odottanut, mutta tanssitetut paikkasivat tilannetta kiitettävästi luoden loppujen lopuksi ihan kohtuullisen mukavan illan.

Kirjoittajan avainsanat: Esakallio

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu