TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Neitsytmatka Someron sumussa (Ramona 2006-08-26 10:56)

Neitsytmatka Someron sumussa

Ramona
2006-08-26 10:56

Aivan yllättäen perjantai iltana tuli kaverilta puhelu, että hän kaipailisi matkaseuraa Esakalliolle ja noin viisi sekutia harkittuani päätin lähteä katsomaan minulle uutta lavaa. Hirmuinen kiire siitä tietenkin tuli, kun suoraan tanssitunnilta piti juosta junalle ja kotiin vaatteiden vaihtoon. Puolen tunnin päästä kotiin tulosta sitä oltiinkin jo autossa, mutta tukka vielä märkänä.

Kun on lavoille tottunut posottelemaan moottoriteitä pitkin, niin eihän sitä tajunnut että näennäisesti lyhyt matka voi viedä yllättävän kauan aikaa. Puoli kymmeneltä hämärtyvän illan läpi ajettuamme oltiin sitten muun autojonon jatkona etsimässä parkkipaikkaa lavan liepeiltä, ei siis ainakaan oltu viimeisiä tulijoita.

Nuljaskantorjuntahame oli valjastettu käyttöön ja se oli erittäin tehokas – karkoitti jopa ne mieluisatkin hakijat. Tanssia sain, mutta tuli ulkopuolinen olo, ihan kuin olisi ollu uimarannalla talvivaatteissa ja katsellut muiden pulikoimista pääsemättä itse mukaan. Onneksi naistenhaun lopulla tanssittu kappalepari pelasti muuten mollivoittoisen iltani.

Mietin hetken uskallanko hakea nuorta miestä, jonka kanssa aiempi tanssiyritys tänä kesänä oli hieman mennyt puihin tietämättömästä syystä. Mies vaikutti ihan ilahtuneelta hausta, joten ei kai muistanut sitä edellistä tanssikertaa... Finkkujen Kissanainen alkoi soida ja mies otti minut varovasti tanssiasentoon. Hitaasti ihan pienin liikkein hän alkoi kutsua minua lähemmäksi, viritellä tulevaa tanssia varten. Olimme siinä pitkään, ohi lipuvat parit alkoivat muuttua kasvottomiksi ja lopulta katosivat ympäriltä kokonaan.

Liikehdintä muuttui härnäävämmäksi ja kokeilevammaksi, ja sitten lähdettiin liikkeelle pienin pehmein kissanaskelin. Olin muuttunut vapaasti muovattavaksi notkeaksi massaksi, kuin saveksi taiteilijan työstää. Olin pehmeä ja venyvä, taipuisa ja ilmava, ihan mitä vain niissä käsissä.

Kappale loppui ja seisoimme lähekkäin lattialla. Jostain kaukaa kuului puheensorinaa ja tuuletinten huminaa. Olin painoton, ja valtavan raskas, läsnä ja kuitenkin jossain kaukana. Uusi kappale jatkui siitä mihin edellinen oli jäänyt, unohdin kokonaan jännittää, hengittää tai ajatella, oli vain tanssi ja tämä hetki. Pieni ikuisuus.

Musiikin loputtua, ihmisten ryntäillessä ympärillä, palasin hiljaa Esakallion jo viilenneeseen iltaan. Nostin alaspainetun pääni ja ripsien lomasta vilkaisin miehen sinisiin silmiin. Niissäkin oli lasittunut katse.

Kirjoittajan avainsanat: Esakallio

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu