TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Cha-chan sopimattomuus lavoille (Avanaq 2006-08-24 15:36)

Cha cha chata linjassa

Matti Jokinen
2006-08-25 18:00

Ehdotus onesitetty tällä palstalla edellisen kerran runsas vuosi sitten. Olen nähnyt sitä sovellettavan lavalla. Ei toiminut. Kaikilla oli sama rintamasuunta, mutta osa liikkui sivusuunnassa, osa eteen ja taakse, eli liikeradat menivät kumminkin ristiin.

Tuskin on realistista odottaa, että ongelma olisi ratkaistavissa direktiivillä. Hedelmällisempää on pohtia, mitä voi itse tehdä törmäysten välttämiseksi ja vaurioiden minimoimiseksi. Useita ohjeita on jo tullut edeltävissä artikkeleissa: jalat kiinni lattiassa (tanssin alkuperäisen tyylin mukaisesti), askeleen pituus ja vapaan käden liike tilaan sopiviksi, katse liikesuuntaan ennen siirtymistä (koskee myös vapaan käden liikettä). Vielä voisi lisätä, että miehen on muistettava katsoa vapaa tila myös naiselle ottaen huomioon naapuriparien senhetkisten sijaintien lisäksi myös heidän liikesuuntansa, ja jos naapuri muuttaa liikesuuntaa yllättävästi, miehen on viestitettävä naiselle muutos meneillään olevaan kuvioon tai kuvion keskeytys. Nainen voi tietenkin mahdollisuuksiensa mukaan itsekin seurata tilannetta ja reagoida siihen, mutta yleensä miehellä on parempi näkymä naapureihin.

Kirjoittajan avainsanat: cha cha cha

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu