TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tiputanssit Valasrannassa (Mussukka 2006-08-22 17:29)

Tiputanssit Valasrannassa

Mussukka
2006-08-22 17:29

Jälleen kerran tämä viikonloppu vierähti rattoisasti Mikko Mäkeläisen ja Myrskylyhdyn keikalla lähellä Suomen Turkua. Nimensä mukaisesti "rannalla" sijaitseva tanssipaikka veti lauantai-illan läpi kahden orkesterin voimin. Viime vierailun mukaisesti meidän auto kurvaisi tanssipaikan pihaan hitusen myöhässä, siis kello puoli kymmenen aikoihin. Toki sitä oltiin lähdetty Jyväskylästä jo hyvissä ajoin matkaan, mutta johonkin ihmeeseen se aika vain tuntui tuhrautuvan.

Illan kakkosbändinä esiintynyt Jussi and the Boys kyllä yllätti yleisön positiivisesti iloisella ja hauskalla esiintymistyylillään. Kyseinen bändi oli itselleni kirjaimellisesti vain "tuttu tv:stä". Vallitsevasta kuumuudesta johtuen tanssilattialle ei jaksanut raahautua (suuresta houkutuksesta huolimatta).

Valasrannan ainoa huono puoli on se, että kyseinen paikka sijaitsee jo huolestuttavan lähellä Suomen Turkua. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että lavan edessä tahtoo olla hieman tunkua (Mäkeläisen keikasta kun on kyse). Kokonaisuutena tanssikesä ei kuitenkaan ole täydellinen, ellei edes kerran pääse kokemaan tätä "Turku tunkua". Tänä kesänä the tunne on koettu jo kahdesti, joten plussan puolella siis ollaan...

Vallitsevasta kuumuudesta ja hieman kiireisestä aikataulusta huolimatta ilta oli kokonaisuutena onnistunut. Tänä iltana yleisö pääsi mm. nauttimaan Myrskylyhdyn alkuperäisen rumpalin mahtavasta musisoinnista ja Jussin hienoista ja tummista aurinkolaseista. Tulipa kotimatkalla tehtyä hieman sankarin hommiakin; Bambi-peuran ja maalaiskissan henget pelastuivat, kun itse allekirjoittanut oli kerrankin hereillä ratin takana ja sai jarrutussession käyntiin riittävän ajoissa...

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu